Tampereen teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl on tyytyväinen juhlan ennakkovalmisteluihin ja luvassa olevaan taiteelliseen tasoon.
Häntä itseään tietysti vaivaa hieman taloudelliset paineet, mutta tärkeimmät valinnat on tehtiin jo talven aikana ohjelmistohankinnoista päätettäessä.
– Taloudelliset realiteetit tietysti asettavat budjetille omat reunaehtonsa. Mutta ei teatterikesää silti talousvinkkelistä käsin suunnitella. Taiteelliset tavoitteet asetetaan ensin ja katsotaan aina sitten, mihin talous antaa myötä.
Teatterikesän budjetti pyörii lähellä miljoonaa euroa. Siitä sekä valtion että Tampereen kaupungin osuudet ovat noin neljänneksen, molemmilla.
Rosendahlilla on aina vähän perhosia vatsassa ohjelmiston kaupallisen menestymisen vuoksi, koska pääsylipputulot ovat niinkin tärkeässä asemassa, että ne tekevät noin 40 prosenttia budjetista.
– Useaa perättäistä huonoa myyntivuotta ei ainakaan kestetä, että siinä mielessä on onnistuttava. Silti en epäile, etteikö onnistuta, nytkin.
Yksi tämän festivaalin kalleimmista tuotannoista on Tampere-talon kanssa yhteistuotannossa tehtävä virolaisen Teater NO99:n The Rise and Fall of Estonia.
– Siinä on se etu, että jaamme Tampere-talon kanssa tuloksen tasan, tuli sitten voittoa tai tappiota.
Paria omaa suosikkia Rosendahlin on vaikea valita omalta yli kymmenen suosikkinsa listalta.
– Jos on pakko jotain valita, niin ensimmäisenä tulee mieleen Gob Squadin brittiläis-saksalaista tuotantoa oleva Gob Squad’s Kitchen. Ja toisena ehdottomasti Kansallisteatterin Homo! Outojen ooppera, joka on kaikin puolin aikamoinen saavutus. Se, että se on saatu näyttämölle Helsingissä ja nyt sitten täällä.
Kolmanneksi suosikikseen Rosendahl valitsee pitkän veivauksen jälkeen suomenruotsalaisen Klockriketeaternin Morbror Vanjan. Se on ohjaaja Andriy Zholdakin versio Anton Tšehovin Vanja-enosta. Rosendahl on erityisen ihastunut Zholdakin ohjaustyöhön.