Kun hevoset loppuvat, ryhdytään aaseja kutsumaan hevosiksi ja ollaan kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunutkaan. Tämä Voltairen toteamus sopisi mainiosti loputtomien eurokriisihuippukokousten motoksi.
Eipä mitään uutta, koska jo 200 vuotta sitten kriisikokoustettiin Wienin tanssivassa kongressissa vuosina 1814–15. Historian lehdille kongressi jäi välkkyvinä tanssiaisina, konserttien ja teatterinäytösten kavalkadina, ylhäisten aatelisherrojen viedessä uljaasti daamejaan. Yksi oli silloinkin joukosta poissa, Sven Tuuva, vaikka hänkin oli yhtenä lenkkinä Napoleonin kaavaileman Manner-Euroopan kauppasaarron ketjussa, joka aiheutti vuosia kestäneet veriset sodat.
Iisalmen Mansikkaniemessä kesäkuun lopussa avatussa Koljonvirtakeskuksessa voi tutustua kenties yhteen kuuluisimpaan suomalaiseen rahvaanmieheen Sven Tuuvaan, jonka kansallisrunoilija J.L. Runeberg on ikonisoinut tajuntaamme.
Vanhan Mäntylän tilan päärakennus kahviloineen on kunnostettu näyttelytilaksi, jossa esitellään elävästi Suomen sodan 1808–09 ja Koljonvirran taistelun historiaa.
Suomen sodan katkeraa kalkkia
Tavallisen kansan maantasalta nähdyn kokemuksen perusteella historian kirjoihin siirtyneet Suomen sodan sankaritarinat olivat katkeraa kalkkia. Talonpoikien sissitoiminta ja venäläisten sotilaiden vastatoimet olivat yläsavolaisille rahvaalle ylimääräinen rasite. Napoleonin kaavailema Englannin kauppasaarto ja muut ulkopolitiikan kiemurat olivat rahvaalle hyvin kaukaisia samaan tapaan kuin tämän päivän euron pelastamistalkootkin.
Vuosina 1808–09 Iisalmen väkiluku laski kymmenellä prosentilla armeijan levittämien tautien vuoksi. Pitäjän riesaksi tulivat erilaisten kuumetautien lisäksi punatauti ja isorokko. Paikallinen väestö eläimineen pakeni sotajoukkoja piilopirtteihin. Kukko oli ainoa eläin, jota mukaan ei huolittu, koska se olisi aamuisella kiekaisullaan paljastanut piilopirtin sijainnin.
Taistelu lokakuussa 1808
Runebergin kuvaaman Koljonvirralla 27. lokakuuta 1808 käydyn taistelun sankarin Sven Tuuvan esikuva on Vaasan rykmentin Mustasaaren komppanian sotamies Johan Zacharias Bång (1782–1845). Hän taisteli urhoollisesti Koljonvirran sillalla venäläisiä joukkoja vastaan ja haavoittui vakavasti. Hän kuitenkin pystyi raahautumaan omiensa luokse ja pääsi kenttäsairaalaan.
On myös arveltu, että Runebergin Sven Tuuvan hahmoon on sekoittunut J.Z. Dunckerin yksinkertainen renkipoika, joka oli seurannut isäntäänsä taisteluun. Runeberg olisi näin yhdistänyt Bångin jääräpäisen urhoollisuuden ja yksinkertaisen ja hyväsydämisen renkipojan mielenlaadut mailiksi Suomen kansanrahvaan esikuviksi.
Koljonvirran Mäntylän hirsinen päärakennus antaa historialliselle tajunnalle temmellyskenttää aprikoida, miksi jo 200 vuotta sitten Euroopan valtiot olivat umpikujassa taloutensa ja kaupankäyntinsä suhteen samoin kuin meneillään olevan eurokriisin tiimellyksessäkin.