Viimeinen sana
Perussuomalaiset ovat jälleen tällä viikolla saaneet runsaasti julkisuutta. Puheenjohtaja Timo Soinin naama on loistanut miltei jokaisessa tiedotusvälineessä. Se ei kuitenkaan tunnu puolueelle kelpaavan. Harmituksen ymmärtää, sillä ravimiehenä tunnetun Soinin ”hevonen” on sortunut toistuvasti väärälle askellajille.
Puolueen napamiehet syyttelevät jälleen muita omista töppäilyistään. Kahvipöydissä yleisin puheenaihe on ollut kansanedustaja Jussi Halla-ahon sakot ja sen jälkeiset puheet. Jonkun mielestä hän on konna, toiset taas pitävät häntä marttyyrinä.
Olisikohan tällaista myllytystä syntynyt, jos Halla-aho itse olisi tyytynyt tuomioonsa. Kesän leppeät sateet olisivat huuhtoneet koko asian mielistä ja lehtienkin palstoilta. Perussuomalaiset valitsivat toisenlaisen linjan – ja myös saivat mitä ansaitsivat.
Onkohan tässä käynyt niin, että Soini on joutunut sisulaisten kolaamaksi?
Halla-aholla on aika suuret luulot itsestään (tai sitten hän tietää mitä tekee), sillä erokirjeessään hän ilmoitti, kuka on valittava hänen seuraajakseen johtamaan eduskunnan hallintovaliokuntaa. Eduskuntaryhmähän – ainakin muissa puolueissa – tällaisen valinnan yleensä tekee.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä näyttää olevan ”kansallismielisen” Suomen Sisu -yhdistyksen vanki. Halla-aho halusi työnsä jatkajaksi Juho Eerolan. Sekä Halla-aho että Eerola ovat maahanmuuttovastaisen Suomen Sisun jäseniä.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Suomen Sisu keräsi rahaa myös perussuomalaisille – muun muassa juuri Halla-aholle, mutta se ei lainkaan haitannut Soinia. Sisun tukilistalla oli tuolloin myös yksi IKL:n ehdokas.
Kansan Uutisissa (13.2.2007) Soini ei pitänyt puolueensa ehdokkaiden yhteyttä Suomen Sisuun kiusallisena. Haastattelussa hän sanoi olevansa demokraatti, ja että tällainen ”on paras tapa integroida kaikennäköinen ajattelu” ja että ”kyllä reki varsan kolaa”.
Onkohan tässä käynyt juuri päinvastoin ja demokraatti Soini onkin joutunut sisulaisten kolaamaksi? Maahanmuuttoasioitakin käsittelevän hallintovaliokunnan puheenjohtajuus näyttää olevan sisulaisten paikka.
Perussuomalaiset syyttivät hallituspuolueita siitä, että nämä olisivat nostaneet tyhjästä Halla-aho-kohun haudatakseen eduskunnassa eurosta ja Espanjan kriisistä käydyn välikysymyskeskustelun.
Kun tuota keskustelua seurasi, niin tällainen väite vaikutti erityisen pölhöltä. Ei kai hallituksella ole mitään syytä salata oikeana pitämäänsä toimintalinjaa. Itse asiassa olisi ollut hyvä, jos mahdollisimman moni kansalainen olisi seurannut tuota keskustelua, sillä niin heikoilla asiakeskustelussa perussuomalaiset olivat.
Perussuomalaisten Pietari Jääskeläinen esimerkiksi toisti väärää todistusta siitä, että veronmaksajien rahoja syydetään velkamaille ja niitä rahoittaneille pankeille ja rahat on pois perusturvasta. Hän puhui lämpimästi myös devalvaatioiden puolesta. Ehkä hän ei tiedä tai muista, kuinka Suomessakin on monet kerrat yhdessä yössä alennettu duunareiden palkkoja – ja siten elintasoa – juuri devalvoimalla.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen pääsikin kuittaamaan Jääskeläiselle, että Suomesta ei lähetetä euroakaan Espanjaan. Suomi antaa takauksia, ja niitäkin vakuuksia vastaan.
Vasemmiston Annika Lapintie taas ihmetteli keskustelussa, miksi pankkien tukemista arvostelevien perussuomalaisten edustaja Sampo Terho äänesti Euroopan parlamentissa pankkien toimintaa kahlitsevaa rahoitusmarkkinaveroa vastaan.
Laukkaavia hevosia on vaikea ohjastaa, yleensä juoksu menee hylkyyn. Sen tietää ravimies Soinikin, jolla on kokemusta ihan oikeistakin laukkureista, sillä hänen osaomistamansa suomenhevonen A.T. Vihtori on kova laukkaamaan.
Tämä 7-vuotias ori kilpaillut voittamatta 32 kertaa ja parikymmentä kertaa laukka on pilannut kisan.
Hevosmies ei toivoaan helpolla heitä ja uskoo vielä joskus napsahtavan. A.T. Vihtori tosin vaikuttaa niin sanotulta patologiselta laukkurilta. Ikäkään ei ole oriitta rauhoittanut. Tänä vuonna sillä on takana seitsemän laukkamerkintää yhdestätoista startista ja tienattua rahaa vaivaiset 430 euroa.