Jyväskylän kaupunginteatterissa saa ”ensiaamunsa” torstaina 7. maaliskuuta uusi aluevaltaus, kun lastenteatteri ja yleisötyö lyövät kättä yhdistyen tarinalliseksi ja lapsia osallistavaksi teatteriseikkailuksi Leijonan osa.
Teatterin aula, käytävät, varastot, harjoitushuone ja näyttämöt muuttuvat seikkailutantereeksi, sillä lapset lähtevät teatterin asukkaiden, Alvarin (Antti Niskanen) ja Elissan (Raisa Vattulainen) avuksi etsimään kadonnutta leijonan osaa – rohkeutta.
Seikkailussa lapsista tulee aktiivinen osa tarinaa ja liikkuvaa esitystä. Etsintämatkalla he pääsevät kurkistamaan kulissien taakse ja tutustumaan teatterin tekijöihin ja saavat siten myös tietoa ja ennen kaikkea kokemusta teatterista ja teatteriammateista.
– Kyseessä on kaupunginteatterin, Kulttuuriaitan, Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen ja Turun Taideakatemian yhteistyö, jossa teatteri-ilmaisun opettajiksi opiskelevat Hanna Häyhä ja Ilona Ruohomäki ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet seikkailun työharjoittelunaan, kaupunginteatterin teatterikuraattori Antti Niskanen kertoo.
Aluksi koululuokille
Teatteriseikkailu on suunnattu 5-8-vuotiaille lapsille. Kuitenkin alkuvaiheessa esityksistä pääsee osalliseksi vain rajattu joukko.
– Tämä on meille uusi konsepti, joten lähdetään pienellä porukalla liikkeelle testailemaan sen toimivuutta. Tämän vuoksi esitykset eivät valitettavasti ole tyypillisiä, kaikille avoimia esityksiä, Niskanen kertoo.
Teatteriseikkailun kevään 13 esitystä tarjotaan osalle perusopetuksen alkuopetusluokkia, joista saavutetaan noin 325 oppilasta opettajineen. Esitykset jatkuvat ensi näytäntövuonna, jolloin on mahdollista huomioida nyt esitysten ulkopuolelle jääneitä oppilasryhmiä ja laajentaa kohdeyleisöksi myös päiväkotiryhmiä.