Viimeinen sana
Varttuneemmat lukijat muistavat ajan, jolloin asiakkaat veivät pankin konttoriin muutakin kuin kuraa jaloissaan. Suomikin pyöri pitkälti käteisellä, jota sai pankin tiskiltä pankkikirjaa vilauttamalla. Ystävällinen virkailija miinusti noston ja kirjasi uuden saldon pankkikirjaan ihan kynällä.
Kun pankeissa oli paljon rahaa, niitä myös ryöstettiin aika ajoin. Lehdissä näki usein otsikon, joka kertoi pipomiehen ryöstäneen pankin.
Kehitys kehittyy. Nyt monista pankeista ei anneta ulos omia rahoja itkemälläkään. Pankkiautomaattejakin on pienemmillä paikkakunnilla varaa pitää toiminnassa vain kunnan tuella. Pipomiehillä ei ole enää mitä ryöstää.
Pankit saastuttivat talousjärjestelmän ja tuhosivat reaali-talouden.
Nyt onkin käynyt niin, että pankki ryöstää pipomiehen. Suuressa eurooppalaisessa puhalluksessa kriisimaiden velat ovat kansainvälisten pankkien saamisia. Jonkun ne on maksettava, koska pankkijärjestelmää ei voi päästää kaatumaankaan. Ja ketkä muut kaiken viime kädessä maksavat kuin pipomiehet ja -naiset?
Viime Viikkolehdessä kuvailtiin Esko Seppästä lainaten, miten pankit saastuttivat talousjärjestelmän ja tuhosivat reaalitalouden.
On totta, että uusimmassa Kreikka-paketissa toteutuu sijoittajavastuu. Kreikan velkojien saamisia leikataan yli 50 prosentilla ja kohta muut kriisimaat seuraavat perässä pyytämässä samaa kohtelua.
Pankit ovat kuitenkin vikkeliä pitämään omastaan kiinni. Taloussanomat kertoi viime viikonvaihteessa, että sitä mukaa kun Kreikan velkaa on yritetty saada hallintaan, ovat pankkien saamiset itse asiassa kasvaneet. Kriisin alkaessa kaksi vuotta sitten Kreikalla oli velkaa 300 miljardia euroa, mutta viime vuoden lopussa jo 370 miljardia. Lisäksi Kreikkaa tukevat maat velkaantuvat – niin kenelle muulle kuin pankeille.
Suositussa tv-mainoksessa ihmeteltiin joku vuosi sitten, että mistä näitä senttejä oikein tulee. Mistä näitä miljoonia oikein tulee, kysyy puolestaan huuli pyöreänä maamme yritysjohtajien kerma. Todelliset ansiot ovat kolminkertaiset palkkaan nähden.
Tällaisessa epävarmuuden tilassa joutuu elämään, kun tienaa suuren osan, ja monesti suurimman osan, tuloistaan palkan sijaan palkkioina. Metsäyhtiöiden ykkösmiehet Jouko Karvinen ja Jussi Pesonen olivat ehkä suunnitelleet elämänsä miljoonan euron mukaan, mutta tilille tipahtikin kolme.
Vielä hullummin kävi Koneen Matti Alahuhdalle, joka joutuu etsimään jostain tarpeeksi suuren kassaholvin 2,8 miljoonalle, vaikka oli varautunut vain kolmen neljännesmiljoonan tuloihin. Puhumattakaan Wärtsilän Ole Johanssonista, joka ei ansaitse puoltakaan miljoonaa, paitsi oikeasti sittenkin 1,7 miljoonaa euroa.
Tähän juttuun mahtuisi vielä tekstiä tuollaiset 500 merkkiä, mutta enpä viitsi ilman kannustimia peruspalkalla enempää. Joten miten on toimitusjohtaja Mikko Pirnes, kannustimet vai seuraavallakin kerralla vajaaksi jäävä palsta?