Viimeinen sana
Poliittisella vaihtoehtokarppaajalla on nyt sormi suussa. Periporvari Niinistöä voi vastustaa vain Haavisto-merkkisellä kevyttuotteella.
Kumpikaan ei innosta, mutta kyllähän tässä silti Pekka Haavistoa pitää äänestää. Ensinnäkin pääsee ottamaan kantaa suoraan kokoomusta vastaan. Sitten ovat Sauli Niinistön miljoonakampanjan rahoittajat. Työnantajajärjestöt, vuorineuvokset ja yksittäiset miljonäärit. He eivät sijoita ilman varmaa tietoa osingosta.
Lopullisesti kantani ratkaisi Niinistön keskiviikkoinen lehti-ilmoitus. Hän mainostaa olevansa syrjäytymisen syrjäyttäjä. HS:n vaalikoneessa Niinistö ei kuitenkaan nosta kolmen ensimmäisen julkisen kannanottonsa joukkoon tuloerojen kasvua, työttömyyttä, globaalia köyhyyttä eikä suomalaista köyhyyttä. Nämä eivät kelpaa, vaan lasten ja nuorten pahoinvointi, innovaatiopolitiikka sekä ”joku muu”.
Toisaalta ja toisaalta -miehet ovat tyypillisesti pääkirjoitustoimittajia, eivät presidenttejä.
Niinistö on julistautunut ahneuden vastustajaksi. Iltalehden vaalikoneessa tuloerot ovat hänen mielestään nyt melkein parhaalla mahdollisella tasolla. Yli 7 500 euroa kuukaudessa ansaitsevien verotuksen kiristämisestä Niinistö on lievästi eri mieltä.
Niinistöstä tulisi Suomelle lattea presidentti. Ylen vaalikoneen 20 kysymyksestä hänellä oli varma mielipide tasan yhteen: uudenvuodenpuheen hän päättäisi toivottamalla jumalan siunausta.
Niinistö on asioista jokseenkin jotain mieltä. Miten hän suhtautuu positiiviseen diskriminaatioon eli eriarvoisten suosimiseen? ”Sitä ei pitäisi pääsääntöisesti harjoittaa, mutta joitakin poikkeuksia voi olla.” Siis toisaalta ei, mutta toisaalta ei kokonaan ei. Entä pitäisikö presidentin tuomita rasismi? ”Tuomita rasismi, mutta varoa asettumasta kenenkään puolelle.” Siis ei lämmintä sanaa rasismin uhrille?
Niinistö pyrkii väärään tehtävään. Toisaalta ja toisaalta -miehet ovat tyypillisesti pääkirjoitustoimittajia, eivät presidenttejä.
Miksi en lämpene koko ikänsä vaihtoehtojen parissa toimineesta Pekka Haavistosta, vaikka jo 1970-luvun lopulla innostuimme Sirola-opistossa Tammisen Matin kauppaamasta Komposti-lehdestä, joka oli Haaviston ensimmäinen julkinen areena?
Monessa edelläkävijänä olleesta Haavistosta ei vaan välity kuvaa asiaansa intohimoisesti ajavasta aatteen miehestä. Sovittelija-imagonsa mukaisesti hän haluaa olla kaikkien kaveri. Vaali-iltana moni riemuitsi Haavisto-ilmiön olevan vastajytky perussuomalaisille. Väärin tulkittu, sanoi ehdokas itse. Hän ymmärtää myös avoimen rasismin eduskuntaan tuonutta puoluetta.
Seksuaalisuus on täysin yksityisasia, mutta Haavistolla olisi ollut hyvä paikka murtaa ennakkoluuloja jo 1980-luvulla. Hän tuli kaapista ulos kuitenkin vasta, kun homous ei ollut enää lenkkimakkaraa kummempi asia.
Ylen vaalitentissä Haavisto sanoi kuuntelevansa talousasioissa Sixten Korkmania, Sirkka Hämäläistä ja Juhana Vartiaista. Siis kahta entistä oikeistolaista virkamiestä ja pitkään Ruotsissa vaikuttanutta kriittistä demariekonomistia. Mutta mieleen ei tullut yhtään nykyisen turmeltuneen talousjärjestyksen kokonaan kyseenalaistavaa kriitikkoa esimerkiksi Attacista.