Tasavallan presidentti Tarja Halonen piti viimeisen uudenvuoden puheensa sunnuntaina. Ne, jotka osoittivat uusia avauksia tai räväkkää kielenkäyttöä, pettyivät.
Halonen käsitteli puheessaan useita samoja teemoja kuin useina aikaisempinakin vuosina tyylilleen uskollisena. Hän korosti yhteistyön politiikkaa Euroopassa ja nosti jo tuttuun tapaansa esiin YK:n roolia ja merkitystä.
Halosella on ollut tapana keskittyä yleisiin teemoihin. Hänen puheissaan on kuitenkin niin nyt kuin aikaisemminkin ollut tietynsuuntainen pohjavire. Presidentti on halunnut valaa uskoa siihen, että vaikeistakin paikoista voimme selvitä yhteistyöllä: ”Yksikään Euroopan maa ei ole niin suuri, että se pitkän päälle selviäisi taloudesta yksinään – puhumattakaan ympäristöstä, turvallisuudesta tai muista laajemmista kokonaisuuksista.” Halosen mukaan ei pidä haikailla menneeseen, vaan parasta on pyrkiä ratkaisemaan eurooppalaisessa yhteistyössä olevat ongelmat.
Kerta toisensa Halosta on moitittu myös siitä, ettei hän ole käyttänyt presidentillistä mahdollisuutta toimia arvojohtajana ja nostaa esiin myös vaikeita ja kipeitä aihealueita. Jos hänen puheitaan on kuunnellut tarkkaan tai lukenut ne ajatuksella jälkikäteen, niin kyllä niistä löytyy tältäkin osin selvä juoni.
Tälläkin kertaa puheen ehkä merkittävin osa oli se, missä presidentti puuttui kasvaneisiin tuloeroihin. Hän peräsi solidaarisuutta. Tuloerojen ja sen myötä myös terveyserojen kasvu on Suomessa ollut niin voimakasta, ettei se ole voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.
Kun Halonen toteaa, että eriarvoisuuden kasvu seurauksineen ei ole mikään luonnonvoima ja se voidaan torjua, niin jos se ei ole arvojohtamista niin mikä sitten: ”Hyvinvointiyhteiskuntamme avulla voimme taata ihmisten tasa-arvoisen kohtelun ja lisäksi menestyä kansainvälisessä kilpailussa. Kysymys on siis poliittisesta tahdosta ja toteuttamisen taitavuudesta.”
Siinä on mietittävää myös ministereille, kun he ryhtyvät kevään korvalla kehysriihessä pohtimaan, miten mahdolliset veronkorotukset ja leikkaukset kohdistetaan.