Taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnel perustelee artikkelissaan Perusteet markkinoita vastaan, miksi yhteiskuntaa ei tulisi rakentaa markkinoiden ehdoilla. Keskeinen peruste ovat tuotannon kielteiset ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöongelmat ja sosiaaliset haitat. Niitä ei makseta tuotteiden hinnoissa, vaan ne tulevat ulkopuolisten maksettaviksi.
Ongelmaa voidaan korjata esimerkiksi verotuksella. Ulkoisvaikutukset ovat kuitenkin niin moninaisia, että kaikkien huomioiminen olisi käytännössä mahdotonta. Lisäksi vaikutuksista kärsivillä ei usein ole mahdollisuuksia riittävän painostusvoiman muodostamiseen etujensa puolustamiseksi.
Hahnel repii kappaleiksi teoriat markkinajärjestelmän tehokkuudesta yhteiskunnan kannalta, kilpailun toimivuudesta ja markkinoiden tasapainohakuisuudesta. Finanssikapitalismin viimeaikaiset vaiheet näyttävät tukevan hänen sanomaansa.
Vaihtoehtoja Hahnel on esitellyt toisaalla. Tässä hän toteaa, että autoritäärisen suunnittelutalouden romahtaminen ei merkitse sitä, että myös demokraattinen suunnittelu olisi huono ajatus.
Hahnelilta on aiemmin suomennettu teos Poliittisen taloustieteen aakkoset (Like, Pystykorva-sarja 2008).
Perusteet markkinoita vastaan -artikkeli on ladattavissa osoitteesta http://parecon.fi . Painetun version voi tilata Pareconista maksutta tai noutaa Pareconin tilaisuuksista.