Viime vuodet freelancer-näyttelijänä ja -ohjaajana työskennellyt Kari Arffman aloittaa joulukuun alussa työnsä Jyväskylän kaupunginteatterin uutena teatterinjohtajana.
Uusi teatterinjohtaja luottaa työyhteisön voimaan
– Minulle tärkeintä on saada johtaa teatteria, jossa voidaan puhua meidän teatterista. Siitä, mitä me teatterintekijät haluamme. Teatteri näyttäytyy ulospäin monien tekijöiden summana. Se ei ole, eikä sen pidä näyttää vain minun teatteriltani, Arffman tähdentää.
Arffmanin mielestä on tärkeätä, että teatterin sisällä vallitsee terve ammatillinen ja kunnianhimoinen ilmapiiri.
Vahvojen tarinoiden kevät
– Minun ajatusmaailmaani ei sovi se, että musiikkiteatteria väheksytään. Eihän voida sanoa, että Shakespeare on tylsää tai että musiikkiteatteri on kevyttä. Sitä voidaan tehdä vakavistakin aiheista. Hyvänä esimerkkinä on kevään ensimmäinen ensi-ilta ja samalla suomalainen kantaesitys 33 Variaatiota. Se on musiikkiteatteria parhaimmillaan, draamaa, jossa musiikki, mutta myös visuaalinen näyttävyys on vahvasti läsnä, Arffman sanoo.
Uutta luovaa tuotantoa edustaa keväällä yhteistyö Teatterikorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun kanssa. Voittamattomat -triptyykki on Arffmanin mukaan taatusti taiteellisesti kiinnostavaa, tuoretta, innostavaa teatteria, jolla vahvistetaan yhteyksiä tulevaan teatterisukupolveen.
– Tulemme jatkossakin huomioimaan lapsikatsojat. Tulevan kevään viimeisenä ensi-iltana nähdään Veljeni Leijonamieli, Astrid Lindgrenin vaikuttava klassikkosatu koko perheelle, Arffman kertoo tulevaisuuden näkymiään.
Kari Arffman (s. 1968) on valmistunut näyttelijäksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksesta vuonna 1991. Valmistuttuaan hän toimi ensin näyttelijänä Tampereen teatterissa vuosina 1992–2002 ja johti Kotkan Kaupunginteatteria vuosina 2003–2008, minkä jälkeen hän jäi freelanceriksi.