Mikä on eno? Tuomari Nurmion Punaisessa planeetassa ”eno hyvä” on tähtitieteilijä Kari Enqvist, lempinimeltään Eno, ja Enontekiön eno on joki, vuolas virta.
Kaikki selvää tähän asti, mutta kun mennään suomalaiseen käännöskirjallisuuteen, alkavat ongelmat. Englannin ”uncle” tarkoittaa sekä äidin että isän veljeä, joten kääntäjän on ratkaistava, valitseeko hän enon vai sedän.
Melkoisen otannan perusteella näyttää siltä, että kääntäjä valitsee enon, jos varsinainen henkilö on nainen, ja sedän, jos varsinainen henkilö on mies. Miljardööri Solomon R. Guggenheim on Peggy Guggenheimin hiljan suomennetussa omaelämäkerrassa eno ja miljardööri Roope MacAnkka on ollut aina Aku Ankan setä.
Äidinpuoleisena sukulaisena eno on hassun naismainen tai ainakaan eno ei ole niin miehinen mies kuin setä. Jos eno ja setä tappelevat, setä voittaa.
Todellisuudessa Ankkalinnan perhemalli on erittäin enokeskeinen. Roope on Akun eno, Aku Tupun, Hupun ja Lupun eno, Mikki Hiiri Mortin ja Vertin eno. Kaikissa näissä tapauksissa äiti on hylännyt pienokaisensa ja jättänyt hoitovastuun veljelleen.
Puritaanisessa Ankkalinnassa seksiä ei harjoiteta, mutta asukkaiden olemassaolo on jollakin tavoin selitettävä. Asia on ratkaistu sijoittamalla suvullinen lisääntyminen hämärään alkuaikaan ja pitämällä loitolla Hortensia, Della, Hilkka ja muut syntiset ankat ja hiiret, jotka ovat lapsia laittaneet.
Iines ja Minni ovat ikineitseitä, joiden olohuoneissa häärivät sisarentyttäret, identtiset kolmoset ja kaksoset. Aktiivihenkilöistä vain Mummo Ankka on muhinoinut miehen kanssa, mutta hänen siippansa, heinähattuinen Hepsu Ankka, on jo ammoin kuollut.
”Minä virkan enon. Missä eno on? Suuren kiven alla. Mitä siellä tekee? Kultakangasta kutoo, hopiaista helkyttelee, taittui yksi loimi poikki”.
Näin loruttiin Tytärsaaressa, ja Enonkoskella, missä enot pitäisi tuntea, taasen näin: ”Minkä täti saapi, sempä eno juopi, panee partansa siihviläks, sitten juopi kaikki maijon”.
Vanhoissa kansanrunoissa on hyvin vähän mainintoja enoista ja lähes aina ne liittyvät lastenloruihin. Eno istuu piilossa kangaspuita polkien tai pyörii tädin jaloissa kuin Maija Maitoparta.
Äidinpuoleisena sukulaisena eno on hassun naismainen tai ainakaan eno ei ole niin miehinen mies kuin setä. Jos eno ja setä tappelevat, setä voittaa.
Sedällä on koko miessukupuolen mahti takanaan, hän on normi, eno on poikkeus. Kaikkia aikuisia miehiä voidaan kutsua sediksi, kuten tiedetään Lenin-sedästä, joka asuu Venäjällä. Lenin-eno kuulostaa yhtä koomiselta kuin Eno Samuli Amerikan symbolina.
Kansanrunojen säkeissä setä esiintyy usein eikä hän suinkaan kudo kangasta vaan ahkeroi oikeissa miesten töissä. ”Kuka kirkon tekköö? Isä kirkon tekköö. Kuka seinät vestelöö? Setä seinät vestelöö. Kuka penkit vestelöö? Veikko penkit vestelöö”, Säkkijärvellä riimiteltiin. Eno ei pirran paukutukselta työmaalle arvatenkaan ehdi.
Eno ja sisarentyttäret ovat sopivan pehmeä yhdistelmä, mutta tietysti enolla voi olla myös sisarenpoikia. Tässä sukulaissuhteessa on kuitenkin nähty jotakin perin huvittavaa. Kun eno ja sisarenpoika lähtevät soutelemaan, naismainen eno toheloi itsensä veden varaan.
”Putosi kuin eno veneestä” on tuttu fraasi, mutta kielitieteilijöiden mielestä se on nuori, 1960-luvulla syntynyt, mitä tohdin hiukan epäillä. Joka tapauksessa väitetään, että pääkaupunkiseudulla kaikenlaista epäonnistumista alettiin verrata enon putoamiseen, joten Hannu Salamakin käytti ilmaisua ”putoaisin kuin eno”.
Vene ei kuulunut alkuaan kuvaan, vaan se tuli vasta tragikoomisesta rikosuutisesta, jossa eräs veneilevä eno ei suostunut juomaan riittävästi kiljua, jolloin sisarenpoika löi häntä airolla päähän. Eno putosi ja hukkui.
Antero Vareliuksen kirjassa Enon opetuksia luonnon asioista (1845 ja 1856) keskustelijoina ovat Eno ja Jusu. Kirja oli tarkoitettu vakavaan valistukseen, mutta lukuisat lukijapolvet ovat pitäneet sitä armottoman huvittavana ja viimeksi siitä on otettu painos vuonna 1987.
Vareliuksen keksimät uudissanat, ilmalaivojen ihailu ja muu tekniikkaintoilu jaksavat jo sinällään naurattaa, mutta sukulaissuhteella on myös merkitystä. Jos Varelius olisi pistänyt opettajaksi sedän, odottaisimme ikävän setämäisiä saarnoja. Eno herättää sen sijaan aivan toisenlaisen tunnelman.
Petri Tammisen romaani Enon opetukset (2006) ponnistaa Vareliuksen pohjalta, joskin Jusu on vaihtunut ajanmukaisempaan Jussiin.
Moni on nähnyt Matti Ijäksen televisioversion Tammisen romaanista ja muistaa, miten aluksi hyvin nuori eno, Aku Hirviniemi, jakaa opetuksia, joita ei juuri setämäisiksi voi kutsua. Kalaretkellä on juonessa tärkeä sija ja muutenkin mielikuva putoavasta enosta väijyy koko ajan taustalla.
Hulttiomainen eno esiintyy tietysti jo Aleksis Kiven näytelmässä Nummisuutarit (1864). Eno Sakeri ja veli Iivari ryyppäävät Hämeenlinnassa Eskon häihin aiotut rahat ja sepittävät sitten hätävalheita Puolimatkan krouvissa. Setä ei tällaiseen hevin sortuisi, mutta enoilla on sisarenpoikiinsa surkuhupaisan luottamuksellinen suhde.
Kääntäjät eivät saa enosta ja sedästä tolkkua, mutta todellisen vastuksen tarjoaa nepa. Antero Varelius kutsuu sisarenpoika Jusua nepaksi, vaikka tavallisesti nepa tai nepaa on isänpuoleinen serkku.
Nepa tulee latinan sanasta ”nepos”, joka ei tarkoita kuitenkaan serkkua, vaan pojan- tai tyttärenpoikaa tai yleensä jälkeläistä. Nepotismi on näiden rintaperillisten suosimista.
Orpana on terminä yhtä sekava. Periaatteessa orpana on serkku, mutta monesti myös naimisiin aikova tytär tai sisar, jolle annetaan myötäjäisiksi orpanalehmä. Joillakin seuduilla kaikkia sukulaisia sanottiin orpanoiksi.
Sukusiteet ovat löyhtyneet ja yhä useammalla on vaikeuksia aivan tavallisten sanojen kanssa. Äiti, isä, sisko ja veli hallitaan yhä, mutta siihen viisaus melkein loppuukin. Netissä joku kysyy kirjaston tietopalvelulta, mikä on täti.
Anoppi ja appi ovat putoamassa käsityskyvyn ulkopuolelle, ja miniä ja vävy ovat sinne jo pudonneet. Käly tunnetaan yllättävän hyvin, sillä ikätoverina käly on vähän kuin kaaso, häänäytelmän ja nuoren avioliiton keskeinen roolihenkilö.
Ja lopuksi tärkeä tiedotus: sama mies voi luonnollisesti olla – näkökulmasta riippuen – sekä feminiininen eno että maskuliininen setä.