Pintaa syvemmältä
Tunnettu venäläinen asekauppias Viktor Bout on New Yorkissa pidetyssä oikeudenkäynnissä todettu syylliseksi aseiden myynnin yritykseen. Tämä voi tuntua huvittavalta, ottaen huomioon, että mitään aseita ei todellisuudessa myyty – kyseessä oli Yhdysvaltain asettama ansa. USA:n huumeviraston DEA:n agentti houkutteli vuonna 2008 Boutin Bangkokiin esiintyen kolumbialaisen FARC-sissiliikkeen edustajana, joka halusi ostaa kaikenlaisia aseita, joilla voisi tappaa myös maan hallituksen pohjoisamerikkalaisia neuvonantajia. Tällä perusteella katsottiin Yhdysvaltain tuomiovallan ulottuvan tähän valerikokseen, joka ilmeisesti on tuomassa Boutille elinkautisen vankilatuomion.
Juttuhan kuulostaa juridisesti varsin kyseenalaiselta, mutta Bout, joka 1990-luvulla vaikutti varsinkin Afrikan kirjavien sotajoukkojen hovihankkijana, on kyllä mitä ilmeisimmin rangaistuksensa ansainnut, aikaisemmasta toiminnastaan. Sitä ei käsitelty tässä oikeudenkäynnissä, eikä mitään uutta Boutin todellisen toiminnan luonteesta tullut ilmi.
Venäjän ulkoministeriön ja parlamentin edustajat ovat paheksuneet oikeudenkäyntiä voimakkaasti luvaten pyrkivänsä palauttamaan kansalaisensa kotimaahan. Kansainvälisestä etsintäkuulutuksesta huolimatta Bout on tähän tapaukseen asti voinut asua rauhassa Moskovassa, ja usein onkin kysytty hänen yhteyksistään viralliseen Venäjään.
Salaiseksi tarkoitetussa puheessa Erik Prince piti Geneven sopimusten noudattamista turhana Irakissa, Afganistanissa tai Pakistanissa.
Mitään konkreettista ei ole kuitenkaan paljastunut. New Yorkin oikeudenkäynnissä tosin päätodistaja, Boutin eteläafrikkalainen yhteistyökumppani Andrew Smulian, kertoi käyneensä Boutin toimistossa eräässä talossa moskovalaisessa lähiössä, jossa tuntui olevan muitakin tiedustelu- tai sotilasalan toimistoja. Smulian on kuitenkin toinen pääsyytetty tässä jutussa ja yrittää saada lievempää tuomiota tekemällä yhteistyötä syyttäjän kanssa, joten tähän kertomukseen ei kannata luottaa täysin. Tuskinpa Bout kuitenkaan olisi voinut jatkaa toimintansa näin pitkään ilman korkeimpien sotilas- ja poliittisten piirien hyväksyntää ja suojelua.
Viktor Boutin tarinaa voi verrata amerikkalaisen Erik Princen tarinaan (molemmista on muuten tehty Hollywood-elokuvia). Prince kehitti Blackwater-yhtiöstään maailman suurimman yksityisen sotilaskouluttajan, ja hänen joukkonsa ovat toimineet muun muassa Irakissa ja Afganistanissa, Yhdysvaltain hallituksen lukuun. Kun Blackwaterin sotilaat olivat tappaneet liian monta irakilaista siviiliä, yhtiö heitettiin Irakista ulos ja se sai niin huonon maineen, että se joutui ottamaan uuden nimen, Xe. Blackwater käyttäytyi myös Yhdysvalloissa ikään kuin maan lait eivät olisi koskeneet sitä.
Erik Prince katsoi tietävänsä paremmin kuin lainsäätäjät ja päättäjät, miten vapaata maailmaa pitäisi puolustaa. Salaiseksi tarkoitetussa puheessa hän piti Geneven sopimusten noudattamista turhana Irakissa, Afganistanissa tai Pakistanissa. ”Nämä ihmiset ovat ryömineet esiin viemäreistä ja heidän ajattelutapansa on kuin 1200-luvulta. He ovat barbaareja. He eivät tiedä, missä Geneve sijaitsee, vielä vähemmän, että siellä olisi solmittu jokin sopimus.” Hän piti Irania pahuuden pesänä ja halusi yksityisten yhtiöiden aseellisia ryhmiä varsinkin Jemeniin, Somaliaan ja Saudi-Arabiaan taistelemaan Iranin vaikutusta vastaan. Samoin hän halusi lähettää tällaisia joukkoja Nigeriaan suojelemaan öljyntuotantoa.
Yhtiön johtoa vastaan nostettiin syytteitä erilaisista rikkomuksista, ei kuitenkaan Princeä kohtaan. Hän oli jo vuonna 2004 solminut CIA:n kanssa sopimuksen jonka mukaan hän ja hänen yhtiönsä ovat keskustiedustelujärjestön käytettävissä hankalimpien tehtävien hoitamisessa, esimerkiksi terroristeiksi epäiltyjen henkilöiden tappamisessa. Samalla useat CIA:n korkeat johtajat siirtyivät Blackwaterin ja sen tytäryhtiöiden palvelukseen.
Kaikki tämä on merkinnyt USA:n ulko- ja sotilaspolitiikan kaikkein arkaluontoisimpien lohkojen yksityistämistä.
Prince katsoi lopulta näiden paljastusten rajoittavan liikaa hänen ja hänen yhtiönsä toimintavapautta ja myi yhtiönsä pois sijoittajille, jotka palkkasivat presidentti George W. Bushin entisen oikeusministerin John Ashcroftin valvomaan, että toiminta ei enää johtaisi niin moniin syytteisiin.
Prince itse muutti Arabiemiraattien liittoon perustamaan pienen palkka-armeijan. Sotilaita on palkattu muun muassa Kolumbiasta ja Etelä-Afrikasta, ja heitä kouluttavat Yhdysvaltain, Saksan ja Englannin erikoisjoukkojen ja Ranskan muukalaislegioonan entiset jäsenet. Sanotaan, että tätä armeijaa on tarkoitus käyttää lähinnä Abu Dhabissa ja Dubaissa puolustamaan hallitsijasukuja ja taloudellista toimintaa siellä.
Näiden hallitsijoiden toimeksiannosta Prince on myös valmistellut yhteistyötä eteläafrikkalaisen turvallisuusfirman Saracen Internationalin kanssa. Etelä-Afrikka on vanhastaan ollut koko Afrikan palkkasoturitoiminnan keskus. Lähinnä eteläafrikkalaisista erikoisjoukoista, jotka toimivat eri Afrikan sodissa 1990-luvulla, muodostettiin yksityinen palkkasoturiyhtiö Executive Outcomes, josta vähitellen tuli Saracen International. Sen johtaja Lafras Luitingh vaikutti aikoinaan Etelä-Afrikan Civil Cooperation Bureau -järjestössä, joka murhasi apartheid-hallituksen vastustajia. Samanlainen ironinen nimi on nyt tällä uudella firmalla – saraseenithan olivat aikoinaan ristiretkeläisten arabialaisia vastustajia varsinkin Välimerellä. Nykyajan saraseeneja pitäisi siis voittaa, tai sitten halutaan itse olla tämän päivän saraseeneja.
Arabiemiraattien liiton johtajat ovat rahoittaneet Saracen Internationalin toimintaa Somalian ympärillä, koska somalimerirosvot ovat uhanneet myös emiraattien taloudellisia intressejä. Nyt pyritään Princen välityksellä yhteistyöhön myös Somalian nimellisen hallituksen kanssa.
Vuonna 2002 YK:n turvallisuusneuvosto kiinnitti raportissaan huomiota Saracen Internationalin tytäryhtiöön Ugandassa, joka oli kouluttanut hallituksenvastaisia palkkasotureita Kongoon. Nämä joukot ja niiden johtajat saalistivat Kongon timantteja, kultaa ja jalopuita.
Prince on suurten suunnitelmien mies, vieläkin nuori, eikä jää taatusti toimimaan yksinomaan emiraateissa. Siellä hänellä kuitenkin on mukava keskustoimipaikka, rikkaat taustamiehet – ja vähemmän julkisuutta.