Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi valtio-oppia opiskelevan Joonatan Virtasen Jyväskylän yliopiston hallituksen opiskelijajäseneksi kahden vuoden toimikaudeksi.
Jyväskylän yliopiston vihreään vasemmistoon (Jyviva) kuuluva Virtanen (26) on toiminut ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana tämän vuoden ajan. Virtanen on myös Vasemmistoliiton edustajana kaupungin sivistyslautakunnassa.
– Korkeakoulut elävät murrosvaihetta. Haluan omalla toiminnallani kehittää Jyväskylän yliopistoa sen luontaisen vahvuuden eli monialaisuuden pohjalta, Virtanen linjaa.
Tilaa laajalle sivistymiselle
Virtanen painottaa, että laajalle sivistymiselle ja osaamisen rakentamiselle on edelleen oltava tilaa.
– Yliopiston strategian tulkinnassa tulee korostaa entistä enemmän joustavaa opiskelua, opiskeluvapauksia ja opiskelijan oikeuksia.
Hallitus on yliopiston ylin päättävä toimielin. Se päättää muun muassa yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista ja periaatteista sekä valitsee rehtorin. Hallituksen merkitys kasvoi, kun yliopistojen autonomia lisääntyi uuden yliopistolain myötä.
Virtanen on hallituksen ainoa opiskelijajäsen. Hallituksen seitsemästä jäsenestä kolme kuuluu yliopiston henkilökuntaan ja kolme tulee yliopiston ulkopuolelta.