Ryhmäteatterin työelämää käsittelevä trilogia päättyy torstaina 27. lokakuuta ensi-iltansa saavaan näytelmään Jatkuvaa kasvua. Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän työn muutosta yhteiskunnassa käsittelevän näytelmätrilogian aiemmat osat olivat Euroopan taivaan alla ja Päällystakki.
Vuonna 2013 he tekevät Suomen poliittista lähihistoriaa käsittelevän näytelmän Kansallisteatterin suurelle näyttämölle.
– Näytelmä ulottuu 1970-luvulta nykypäivään ja vähän tulevaisuuteenkin, kertoi Esa Leskinen perjantaina Ryhmäteatterin tiedotustilaisuudessa.
Tulevasta tuotannosta vaitonainen Leskinen suostui kertomaan näytelmän kuvaavan sosialidemokraattisen Suomen muuttumista euro-Suomeksi.
– Näillä samoilla teemoilla me jatkamme myös Ryhmäteatterissa. Tekemättä on esimerkiksi maailman taivaan alla, juttu globalisaatiosta.
Jatkuvaa kasvua -näytelmästä kerrotaan Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 28.10.