Työ- ja elinkeinoministeriön ja Osuustoimintakeskuksen koordinoima Yhdessä yrittämään! -hanke järjesti Suomen ensimmäisen menestyviä pienosuuskuntia kartoittavan kilpailun. Parhaana luovan alan osuuskuntana palkittiin helsinkiläinen musiikkiteatteri Kapsäkki.
Kilpailun tarkoituksena oli nostaa esille hyvin toimivia pienosuuskuntia ja tehdä tunnetuksi osuustoiminnallisen yrittäjyyden erilaisia liiketoimintamalleja. Ensi vuosi on YK:n nimeämä osuustoiminnan vuosi ja osuustoiminnallisen yrittäjyyden merkitystä ja mahdollisuuksia halutaankin nostaa yhä enemmän esille.
Palkintokriteereissä painottuivat liiketoiminnan vaikuttavuus, yhteisöllisyyden toteutuminen, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja osuuskunnan yleiset toimintatavat.
Musiikkiteatteria yli kymmenen vuotta
Kapsäkki Osuuskunta on perustettu vuonna 2000 halusta luoda omintakeista laadukasta suomalaista musiikkiteatteria yhdistämällä musiikin ja teatterin freelance-ammattilaisten voimat.
Kapsäkki tuottaa kotimaisia kantaesityksiä, joista suuri osa on suunnattu lapsille ja koko perheelle. Helsingin Vallilassa omissa ravintolanäyttämön ja teatteritilan käsittävissä tiloissaan se on toiminut syksystä 2009. Teatterilla on myös kiertuetoimintaa.
Osuuskunnassa 35 jäsentä, mutta Kapsäkin palkkalistoilla on vuosittain noin 150 taidealojen freelanceria seitsemän kuukausipalkkaisen työntekijän lisäksi. Kapsäkin jäseniä ovat muun muassa pianisti Iiro Rantala, oopperalaulaja Juha Kotilainen sekä näyttelijät Paavo Kerosuo ja Maria Ylipää. Teatterinjohtajana toimii laulaja Reetta Ristimäki.
Kapsäkki on palkittu aiemmin mm. Onnimanni-palkinnolla (2002), Ylen vuoden musiikkiteko palkinnolla (2004), Kordelinin palkinnolla (2010) ja Helsingin kulttuurilautakunnan kunniamaininnalla (2009).
Kapsäkin Eläimelliset laulut -ohjelmasta kerrotaan perjantaina Viikkolehdessä.