Väinö Tannerin päiväkirjat jatkosodan loppuvuosilta (1943–1944) julkaistiin kirjana alkuviikolla.
Historiallisesti teos ei kirjan toimittaneen dosentti Hannu Rautkallion mukaan tuo kuitenkaan mitään uutta, koska samat asiat on selostettu jo Väinö Tannerin muistelmissa.
– Kopio tästä on ollut Kansallisarkistossa Tannerin kokoelmissa jo 60 vuotta, mutta sitä ei ole osattu tunnistaa päiväkirjaksi. Niiden on ajateltu olevan hänen muistelmiensa muistiinpanoja. Hän julkaisi näistä vuosista muistelmansa vuonna 1952, Rautkallio selostaa.
Mannerheim ymmärsi, että jos SDP joutuisi ulos hallituksesta, silloin pettäisi myös rintama.
Rautkallio ja kirjan toinen toimittaja Lasse Lehtinen nimesivät päiväkirjateoksen Unohdetuiksi päiväkirjoiksi. Alkuperäinen, noin 250-sivuinen konekirjoitettu kappale löytyi sattumalta Hoover-instituutin arkistosta Yhdysvalloista.
– Se oli joutunut sinne Suomen Washingtonin sodanaikaisen suurlähettilään toimesta, Rautkallio sanoo.
Vaiettu vaikuttaja
Tannerin päiväkirjoista saa hyvän kuvan sodan varjossa käydystä puoluepoliittisesta pelistä ja diplomatiasta.
– Mielestäni keskeisintä näissä päiväkirjoissa on, miten rintama pysyi yhtenäisenä Tannerin ansioista, Rautkallio pohtii.
Lehtisen mielestä päiväkirjat valottavat myös marsalkka Mannerheimin suhdetta sosialidemokratiaan.
– Vaikka Mannerheim oli aatelismies ja erittäin kaukana sosialidemokraatista, hän ymmärsi, että jos SDP joutuisi ulos hallituksesta, silloin pettäisi myös rintama. Silloin näiden miesten, joilla ei ollut isänmaata kuin korkeintaan kynsiensä alla, taistelumotivaatio olisi mennyt, Lehtinen sanoo.
Lehtisen mukaan myös Neuvostoliiton johtohahmot ymmärsivät tämän kuvion ja yrittivät siihen vaikuttaa.
Lehtinen korostaa, että Tanner ja Suomen sodanjohto ymmärsivät viimeistään Staliningradin taistelujen jälkeen vuonna 1943, että Saksa häviää sodan liittoutuneita vastaan. Siksi Suomen tuli pyrkiä erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa, joka kuitenkin vaati ehdotonta antautumista.
Tanner kiteyttää ahtaan tilanteen päiväkirjamerkinnässään 23.6.1944: ”Siinä nyt ollaan. Suomi on tänään saanut kahden suurvallan vaatimukset selville ja on niiden välisessä puristuksessa.”