Juha Hurmeen oli määrä tehdä Kajaanin kaupunginteatteriin trilogia Ilmari Kiannon teksteistä. Ja kaksi osaa, Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi oli jo tehtykin. Kolmannen osan Hurme aikoi tehdä Kiannon novelleista, mutta niistä ei sitten löytynytkään ohjaaja-käsikirjoittajaa kiinnostavaa materiaalia.
Tässä vaiheessa, noin pari vuotta sitten, Hurmeen elämässä tapahtui äidin kuolemaan johtaneen sairastumisen käynnistämänä käänne, joka mullisti kaiken. Myös trilogian viimeinen osa, joka kantaesitettiin viime viikonvaihteessa, muuttui ja sai uusia merkityksiä koetusta myllerryksestä.
Mielikuvituksen labyrintteihin
Pirut ovat painipartnereita, joiden kanssa mittaillaan omaa ihmisyyttä.
– Kun äiti sairastui ja tiedettiin, että hän tulee kuolemaan kuukauden parin sisällä, silloin minäkin sairastuin. Luulin olevani kuollut, Hurme muistelee.
Hän joutui vilkkaan mielikuvituksensa labyrintteihin ja alkoi uskoa omiin fiktioihinsa.
Psykoosissa hänen oli mahdoton erottaa, mikä oli totta, mikä ei.
– Tulkitsin semioottisesti kaiken väärin, näin vihjeitä ja vakuutuksia siitä, että en enää ole olemassa.
Kun 87-vuotias äiti sitten kuoli, Hurmeen tervehtyminen alkoi. Hurme kertoo, että hän pääsi pois fiktioistaan ajattelemalle ja tutkimalla muistiinpanoja, jotka hän oli tehnyt labyrinteissä harhailuistaan. Toki lääketieteelläkin oli osansa, Hurme lisää.
Psykoosin jälkeen iskenyt masennut hellitti pikkuhiljaa.
– Lopulta viime vuoden heinäkuussa, Lapin hillasoilla tajusin, että nyt täältä tullaan kovaa vauhtia takaisin elämän iloihin ja mahdollisuuksiin, Hurme muistelee. Hän kokee olevansa hyvin onnekas, koska tuli takaisin omaksi itsekseen.
Heti tervehdyttyään Hurme tarttui trilogian viimeiseen osaan. Hän päätti rakentaa sen samantapaisen perinnön ja estetiikankin varaan kuin mihin aikaisemmat Kianto-osat perustuivat, mutta ammentaa vielä kauempaa. Hän kahlasi näytelmää varten kansanperinteen sadut läpi.
Tällainen ratkaisu sopi senkin vuoksi, että myös Kiannon tuotanto vilisee vanhojen satujen muunnelmia, sanontoja ja vitsejä – aivan samoin kuin Pentti Haanpään ja Aleksis Kivenkin tekstit, joista monet Hurme on ohjannut eri näyttämöillä.
Piru on osa luontoa
Hurmeen kokemuksiin Auroran sairaalassa Helsingissä uunituore Matti ja piru -näytelmä liittyy monellakin tapaa.
– Alter egoni Matti on siellä kulkujätkänä pirun kanssa mittelöimässä. Siis epäsuorasti. Mutta tämä on vain yksi taso, jolla olen viritellyt näytelmää, Hurme sanoo.
Näytelmässä opetellaan hänen mukaansa olemaan demonien kanssa yhteistyössä.
Miksihän semmoista pitää opetella?
Hurme korostaa, että hän ei demoneilla tarkoita mitään yliluonnollista. Hän puhuu niin kollektiiviseen kuin yksilölliseenkin olemiseen liittyvistä riivaajista, joita pirut hänestä hienosti edustavat suomalaisessa mytologiassa.
Pirut ovat siis painipartnereita, joiden kanssa mittaillaan omaa ihmisyyttä.
Hurme korostaa, että tämä supisuomalainen, kodikas piru on toista juurta kuin raamatullinen saatana, vaikka toki kristillinen paholaismytologia sekoittuu kansanperinteeseen.
– Piru tulee kauempaa, se on osa luontoa. Välttämätön elementti. Sitä ilman maailma olisi täysin hajuton, mauton ja mahdoton, Hurme sanoo.
Näytelmä onkin hänen mukaansa puolustuspuhe pirulle. Häijylle pirulle.
– Ihminen tarvitsee pirua, sen opastusta, karaistuakseen moraalissa. Ihmisenä olemisen kamppailussa tarvitsemme sellaista hahmoa, joka hassuttaa meitä, ja joka osoittaa heikkoutemme.
Pimeä puoli on kaikilla
Sairauden myötä Hurme näkee nyt, että meissä kaikissa on se mielen irrationaalinen, pimeä puoli, joka psykoosissa tulee esille.
– Niissä on kyse juuri näistä, ennen muinoin demoneiksi ja riivaajiksi nimitetyistä ilmiöistä.
Hurme katsoo, että tarinantekijänä hänellä on nyt tervehdyttyään tavallaan velvollisuuskin tuoda kokemuksensa näyttämölle. Tehdä siitä jotakin rakentavaa itselle ja muille.
Tämä puhe alkaa naurattaa itse puhujaa.
– Onhan se vähän juhlavaa, kun Matti ja piru -näytelmässä on kyse kepeistä kansansaduista aikuisille. Mutta hieno ”takateoria”!
Kajaanissa nyt pyörivä näytelmä on vasta alkua aiheen ammentamiselle. Hurme on kirjoittamassa nyt myös kirjaa yli vuoden takaisista mielen sairastumiseen liittyvistä, miehen elämän mullistaneista kokemuksista.
Keskellä psykoosiaan, kun todellisuus oli paennut ulottumattomiin, Hurme kirjoitti kaiken aikaa ylös tapahtumia päänsä sisässä siltä parin kuukauden ajalta, jolloin hän luuli olevansa joku muu. Yksityiskohtia myöten kaikki on siis ylös kirjattu.
Niitä tutkimalla hän nosti itsensä kuin tukasta ylös takaisin todellisuuteen. Nyt myöhemmin nuo samaiset kirjoitukset ovat materiaalina fiktiiviseen kirjaan, jonka nimeksi tulee lyhyesti ja ytimekkäästi Hullu. Kirjan on määrä ilmestyä ensi keväänä.
Nyt jo taakse jäänyt mielen vakava sairastuminen muutti Hurmeen elämän kertaheitolla ja antoi paljon uusia aiheita. Se myös kirkasti ja vahvisti teatterintekijän taiteilijuutta.
– Kun mulla pimeni vintti, opin näkemään tarkemmin ja sain uusia sanoja. Nämä asiat aion nyt panna hyötykäyttöön tulevissa töissäni.
Enemmän Matti ja piru -näytelmästä kerrottiin perjantaina 23.9. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä.