Kreikan tuesta ei eduskunnan tiistaisessa keskustelussa tullut esiin juuri mitään uutta. Suma seisoo, eikä Suomi ole siihen syypää. Tukipaketin kohtalo on edelleen auki eikä päätöksiä mahdollisista vakuuksistakaan ole tehty. Kreikka on joka tapauksessa entistä luisuvammalla pinnalla.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtama hallitus haluaa pitää kiinni hallitusohjelman linjauksesta eli tukea annetaan Kreikalla ja muille kriisimaille vain, jos siitä hyötyvät niin kriisimaat kuin omatkin kansalaisemme. Vakuusvaatimukset eivät todellakaan ole vain sisäpolitiikkaa, vaan koko hallituksen linja.
Kesällä euromaat löysivät yhteisymmärryksen Kreikka-paketista, johon sisältyi sijoittajavastuuta valikoivalla velkajärjestelyllä. Lupaus laina-aikojen pidentämisestä ja korkojen alentamista ovat käytännössä velkasaneerauksen alkua. Vastuuttomasti toimineita pankkeja ei pidäkään pelastaa. Tämähän olisi käynyt edelliselle, Mari Kiviniemen johtamalle hallitukselle.
Kreikan tukemiseen sisältyy nyt kriisin oloissa ymmärrettävästi poikkeuksellisen paljon jännitteitä. Nyt vaaditaan kylmiä hermoja, mutta myös enemmän kriisitietoisuutta eri päättäjien keskuudessa. Halvalla huulenheitolla hankalasta tilanteesta ei selvitä, kun valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja. Nyt on valittava se vähiten huono. Kriisi ei hetkessä laukea.
Omat seurannaisvaikutuksensa finanssikriisillä on myös työmarkkinaneuvotteluihin. Hallitus joutuu tulemaan vastaan todennäköisesti muutoinkin budjettiriihessä jo sovitulla verokevennyksellä. Kohti vakauttavaa ja työllisyyteen positiivisesti vaikuttavaa ratkaisua on edettävä kaikilla rintamilla. Mukaan yhteiseen pöytään tarvitaan niin työnantajien kuin palkansaajienkin keskusjärjestöt.