Helsingin Sarjakuvafestivaalit alkavat tänään ja kestävät koko viikonlopun. Tapahtuman hahmo on Kansan Uutisten lukijoille tuttuakin tutumpi Timo ”Timppa” Mäkelä, jonka Minun Helsinkini -näyttely on avoinna vanhalla linja-autoasemalla syyskuun loppuun asti. Viikonlopun tapahtumassa hän puolestaan toimii festivaalin taiteilijana eli omien sanojensa mukaan tapahtuman maskottina.
Timo Mäkelän Helsinki-näkemystä voi nykyään ihailla viikoittain Viikkolehden ja Helsingin Sanomien julkaisemassa Minun elämäni-sarjakuvassa. Aiemmilta vuosilta muistetaan muun muassa Kalliokadun blues.
– Täällä on paljon puistoja ja meri ympäröi koko kaupunkia, Timppa perustelee rakkauttaan Helsingin piirtämiseen.
– Kun ajattelee Keskuspuistoa ja sitä vihreää linjaa, niin Helsingissä puisto – voi sanoa metsä – tulee kaupungin ytimeen Rautatieasemalle asti. Tämä kaupunki hengittää hienosti. Tällaisia ylirakentamiselta säästyneitä kaupunkeja on vähän jäljellä.
Selkeä empirekeskusta
Timppa arvioi piirtäneensä eniten venäläistä perintöä olevaa empirekeskustaa. Se on pelkistettyä ja siksi sen piirtäminen on helppoa toisin kuin kaupungin toinen 1800-luvun valtatyyli, koukeroinen uusrenessanssi.
On Timppa piirtänyt Rooma-nimisenkin albumin, mutta Helsinki voittaa hänen mielessään tämän antiikinkin kerrostumia sisältävän kaupungin.
– Onhan Rooma komea, mutta keskustaltaan se on jonkin verran pölyinen ja ankea, täyteen rakennettu. Täytyy mennä muurien ulkopuolelle ennen kuin löytyy ensimmäinen kunnon iso puisto.
Timppa on asunut Töölössä ainakin kymmenessä osoitteessa ja Töölö on hänen pääseutuaan myös sarjakuvissa.
– Minun elämässä kierretään yleensä Töölönlahtea ja sitähän minäkin kierrän. Hesperianpuisto on varmaan kuvatuimpia kohteita siinä sarjakuvassa.
Viikoittain ilmestyvää sarjakuvaa on Timpan mukaan piirrettävä ”kentällä”. Hän kävelee lehtiö mukanaan ja piirtää mielellään kuvaamassaan kohteessa.
– Ainahan voi ottaa kuviakin ja piirtää niiden pohjalta, mutta paikanpäällä piirtämisessä on jotain erityistä. Valokuviin ei tartu kaikkea, paikanpäällä piirtämällä saa vielä jotain erityistä tunnelmaa.
– Olin juuri Tähtitorninmäellä piirtämässä. Siihen tuli juoppo kaveri häiritsemään oikein aktiivisesti. Juttuihin tulee elämää, Timppa nauraa ja uskoo juopon vielä päätyvän johonkin sarjakuvaansa.
Kerralla irti Hauhosta
Timppa on asunut 40 vuotta Helsingissä, mutta kotoisin Hauholta. Synnyinmiljöötään hän on kuvannut vähän toisin kuin Viikkolehden toinen nykypiirtäjä Tarmo Koivisto, jonka kaikissa töissä Orivesi on Timpan mielestä jollain tavalla läsnä.
– Lähdin 17-vuotiaana ja minulla oli haluakin tehdä jonkin sortin katko, etten jää roikkumaan sellaiseen välimaastoon. Minä koetin muuttua kaupunkilaiseksi, mutta eihän kotipaikastaan ihan eroon pääse.
– Olen enemmän kaupunki- kuin maaseutusarjakuvan piirtäjä. Kaupunki on graafisempi, siinä on linjoja ja se istuu minun sielunmaisemaani paremmin.
Yhtä aikaa Minun Helsinkini -näyttelyn kanssa ilmestyi sarjakuva-albumi Väylä, jonka on tehnyt takavuosien pienistä julmista tarinoista tuttu kaksikko Grönroos & Rantio. Rantio on Timppa ja Grönroos hänen vaimonsa Merja Heikkinen.
– Nyt olemme tehneet pieniä tarinoita. Nämä ovat yleensä kahden sivun novelleja. Hyvin lyhyitä pikkuvälähdyksiä kahden ihmisen suhteesta, jostakin hetkestä, joka avaa jotain salatumpaa, mutta ei niin julmalla haulla kuin pienissä julmissa tarinoissa.
Timppa Mäkelä: Minun Helsinkini. Laituri, Narinkka 2, Helsinki. Avoinna ti-pe klo 10-18, la klo 12-16 syyskuun viimeiseen päivään asti. www.sarjakuvafestivaalit.fi