Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtaman laajapohjaisen hallituksen ensikuukaudet ovat olleet varsin tuulista aikaa. Euromyrskyn lisäksi hallitusta ovat keinutelleet myös monet maan sisäiset asiat ja synkkenevät talousnäkymät. Suomessa oli pitkästä aikaa – vai liekö ainutkertainen – sellainen kesä, että poliittinen toiminta ei vaipunut lainkaan hellehorrokseen.
Keskustelun laineet ovat käyneet kiivaina hallituksen sisälläkin. Vasta nyt, kun kaikki ovat palailleet lomilta, tyrskyt alkavat tasaantua. Katainen on komentanut joukkojaan ruotuun, mikä onkin ymmärrettävää. Hallituksen pitää esiintyä yhtenäisenä sovitun ohjelmansa takana. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kiistanalaista asioista voitaisi keskustella.
Kreikan tuen vakuudet sekä niihin liittyvät sopimukset ja epäselvyydet on ilman muuta sellainen teema, josta käytävää keskustelua ei pidä yrittää rajoittaa. Hallitus on omassa ohjelmassaan paaluttanut lähtökohtansa varsin yksiselitteisesti, eli Suomi vaatii vakuudet ehtona sille, että lisätukea annetaan. Jos Saksa on yhden mallin tyrmännyt, niin on voitava käydä keskustelua vaihtoehdoista.
Valtiovarainministeriö ja sen virkamiehet eivät yksinään päätä budjetin yksityiskohdista.
Valtiovarainministeriön esittelemä ensi vuoden valtion talousarvioesitys ei ole mikään Raamattu, jonka jokaista esitystä ja lausetta uskossa olevat pitävät lopullisena totuutena. Jos hallitukselle jotakin ”Raamattua” etsitään, niin se on pikemminkin juuri hallitusohjelma ei valtiovarainministeriön julkistama budjettiesitys.
Koko hallitus kokoontuu yhteiseen budjettiriiheensä syyskuun puolivälissä. Budjettiriihessä vasta syntyy lopullisesti se kokonaisuus, jonka takana kaikkien hallituspuolueiden on seistävä. Valtiovarainministeriö ja sen virkamiehet eivät yksinään päätä budjetin yksityiskohdista. Vai onko jollakin sellainen käsitys, että päättävät sittenkin?
Ennen budjettiriihtä eri ministereillä onkin oltava oikeus kertoa mielipiteensä valtiovarainministeriön esityksistä, niiden suhteesta hallitusohjelmaan ja oman ministeriönsä esityksiin. Poliittisessa päätöksenteossahan kyse on aina valinnoista, jonkun asian asettamisesta toisen edelle jne. Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää.
Jos ministeri pitää kiinni hallitusohjelmasta ja oman ministeriönsä esityksestä, niin ei kai sitä voida pitää irtiottona. Sellaisena voitaisiin ehkä pitää täysin uusien esitysten tuomista keskusteluun ennen budjettiriihtä ja sen aikana.
Yhtälailla hallituksen on pidettävä kiinni myös hallitusohjelman säästölinjauksista. Uusia päätöksiä niistäkin voidaan tehdä vain hallitusohjelman puitteissa ja niin, että kaikki osapuolet voivat ne hyväksyä.