Viime päivinä ovat jälleen lisääntyneet puheet pidentää työuria nimenomaan eläkeikää korottamalla. Asialla ovat olleet muun muassa sairauslomalta syyskuun alussa palaava valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas, talousneuvoston pääsihteeri Jukka Pekkarinen ja Eltan toimitusjohtaja Sixten Korkman.
Kukin näistä kolmesta puhuu niin kuin eivät olisi tuoreen hallituksen ohjelmaa lukeneetkaan. Virkamiehiä tai yksityisen tutkimuslaitoksen johtajaa eivät hallituksen ohjelmat sido, mutta eikö heidänkin pitäisi ennen vanhan virtensä veisaamista katsoa, miten hallitus lähtee toteuttamaan ohjelmaansa.
Ehkä kolmikko haluaa runtata päätökset demokratian pelisäännöistä välittämättä. Hallitusohjelmassahan todetaan työurien pidentämisestä, että ”työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ja toteuttamaan tarpeelliset toimet asetetun tavoitteen saavuttamiseksi”. Siis ovat ”sitoutuneet neuvottelemaan ja toteuttamaan”. Aika selvää suomen kieltä.
Ehkä Sailas, Pekkarinen ja Korkman eivät usko, että työmarkkinajärjestöt pystyvät löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Helppoa se ei varmasti olekaan. Eläkkeelle pääsyn ikärajan nosto ei ole patenttiratkaisu työuriin ainakaan nykytilanteessa, kun työnantajat vähentävät tuotannollis-taloudellisista syistä työväkeään pääsääntöisesti juuri iäkkäämmästä päästä – eikä uusia työpaikkoja ole.
Tuskin eläkeiän nostajat ovat miettineet myöskään varsinkin raskaissa fyysisissä ammateissa syntyvää motivaatio-ongelmaa, kun eläkkeelle pääsyn ikäraja vain nousee nousemistaan. Vaikka joillakin olisi haluja jatkaa pidempään, kroppa tai pää ei jaksa.
Onkohan kukaan vaivautunut laskemaan sitä, miten paljon turhautumis- ja motivaatio-ongelmat heikentävät tuottavuutta ja toisaalta nostavat sairastumisriskiä ja työstä poissaoloja? Jonkun tutkimuslaitoksen kannattaisi sekin selvittää.
uutiskirje 
