Jyväskylän Kansannäyttämö on lähtenyt yhteistyöhön kaupungin matkailuoppaiden kanssa. Harjun kesäteatterin esityksen väliajalla katsojat pääsevät opastuskierrokselle Harjun ympäristöön.
Kesäteatteri esittää näyttämön omaa tuotantoa olevan esityksen Huojuuko Harju? – Tarinoita Harjun honkien katveesta.
Jyväskylän Kansannäyttämöllä ja Harjun Kesäteatterilla on monikymmenvuotiset perinteet. Teatteri painottaa nykytoimintaansa monin tavoin itse tehtyyn ja tuotettuun. Tänä vuonna kesäteatteriesityksen ovat kirjoittaneet Jyväskylän Yliopistossa kirjoittamista opiskeleva Joni Nikkola, sekä Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulussa esittävän taiteen linjalla opiskeleva Saara Pesonen.
”Omaa juniorituotantoa”
Sekä Nikkola että Pesonen ovat aiemminkin olleet mukana Kansannäyttämöllä näyttelijöitä, Nikkola myös käsikirjoittajana. Nyt Pesonen lisäksi ohjaa näytelmän. Kesäteatterin näyttelijäkaartissa on kokeneempien näyttelijöiden lisäksi myös Kansannäyttämön teatterikerhosta ponnistaneita lapsia ja nuoria.
Kansannäyttämö aloitti viime keväänä yhteistyön Jyväskylän Matkailuoppaiden kanssa. Esityksen ensimmäisellä puoliajalla yleisö pääsee Jyväskylän Matkailuoppaiden johdolla Harjun historiaan tutustuttavalle opastuskierrokselle, jonka varrella tavataan tuttuja ja tuntemattomampia jyväskyläläisiä.
Toisella puoliajalla näyttämöllä nähdään ja kuullaan tarinoita Harjulta. Silloin selviää, mitä Harju merkitsi Alvar Aallolle, ja mietitään, mitä jos Harju olisikin kipattu Jyväsjärveen tai sen ohi kiitäisi moottoritie?
Harjulla huojuu ensimmäisen kerran perjantaina 5. elokuuta klo 19. ja viimeinen esitys on 2. syyskuuta.