King Kong HKI on Ylioppilasteatterin kunnianhimoinen tutkielma ihmisenä olemisen eri puolista. Se tarkastelee kauneuden ja hirviömäisyyden symbioosia kulttuurisessa tajunnassamme.
Liki nelituntista esitystä ei kannata lähteä katsomaan, jos ei ole aikaa tai uskallusta uppoutua oman mielen maisemiin. Siinä on kokeellisen teatterin voima ja heikkous. Se voi antaa paljon, muttei koskaan sitä, mitä odottaisi.
Näytelmän ensimmäisessä osassa tutustutaan kauneus-, tirkistely- ja hardcoreinstallaatioihin. Nämä ovat myös näytelmän toisen osan teemoja. Katsojan pitää päättää, mitä kolmesta reitistä lähtee seuraamaan Mustikkamaan luonnossa.
Pornoa ja ruumiita
Hardcore-reitillä yleisö pääsee seuraamaan ahdistuneen ja uhmakkaan kolmikon matkaa pornon ja väkivallan maailmoissa. Hahmojen nimellisenä tavoitteena on tehdä pornoelokuva, mutta todellinen määränpää on hämärän peitossa heille itselleenkin.
Matkaa tehdään sata lasissa, turhia miettimättä, määränpäätä tietämättä. Vihaisena. Hankalat asiat, kuten tunteet, siivotaan silmistä väkivallalla. Hommat pysyvät simppeleinä kun viattomuus suolistetaan.
Yksinkertaisuus on kuitenkin vain silmänlumetta, sillä tässä tarinassa ei ole sankareita eikä roistoja. Nautintoa etsivät kaikki. Himo on alkuvoima ja se on myös kaunista. Tyydytykseen pyrkiminen keinolla millä hyvänsä saa kuitenkin helposti rumia muotoja.
Katsojan helpotukseksi näytelmä ei erehdy moralisoimaan, muttei myöskään päästä helpolla ahtaita rooleja ja ennakkoasenteita. Seksiin ja valtaan liittyvät stereotypiat tehdään naurettaviksi kärjistämällä ne äärimmilleen.
Kuitenkin karikatyyrimäisissä hahmoissa on paljon jokaiselle tuttua inhimillisyyttä, jokaisen omaa kingkongmaisuutta. Se, ahdistuuko vai huvittuuko tästä tunnistamisesta, riippuu katsojasta.
Luonto linssin alla
Näyttelijöiden luoma hervoton kolmikko haluaa tehdä kirjaimellisesti eläimellistä pornoa, mutta luonto ei taivukaan linssin taakse niin helposti. Sillä mikä on enää pornoa niin sanotussa luonnontilassa?
Perverssiä ei ole se, mitä tapahtuu, vaan miten siihen suhtaudutaan. Inhimillisyyden ja luonnollisuuden, teennäisyyden ja teennäisen luonnollisuuteen pyrkimisen, rajalla käydään jatkuvaa kamppailua.
Mustikkamaan kansanpuiston tarjoamaa ympäristöä on osattu hyödyntää hyvin kerronnassa. Tähän liittyen täytyy äänisuunnittelusta antaa erikseen kiitosta. Yleisöä ilahduttavat niin YouTube-klassikoiksi muodostuneet luontoiltaselostukset kuin Porno-Jorman mixtapen läskit sounditkin.
Näytelmän kolmas osa, jossa eri reitit yhdistyvät, on aikamoista dadaa ja tunteiden tilkkutäkkiä ilosta inhoon. Etenkin tässä osassa dialogissa olisi pureskeltavaa enemmän kuin ehtii ottaa vastaan. Täytyy heittäytyä fiiliksen vietäväksi ja antaa ajatusten virrata.
Matkaa on tehty kohti tuntematonta – kuten on ihmiselämässä loppujen lopuksi asian laita jokaisen kohdalla. Kuoleman ja maailmanlopun tunnelmista, kauhusta ja välinpitämättömyystä, nousee muuan hämmentynyt, epätoivoinen kysymys, joka jää elämään ylitsevyöryvän nihilismin keskellä.
– Miksi en auttanut sinua silloin?
Kyky kokea kauneutta on helppo menettää, jos keskittyy vain parkitsemaan nahkaansa hirviömäisyyksiltä.
Ylioppilasteatteri: King Kong HKI. Ohjaus ja dramaturgia: Ossi Koskelainen, Tuomas Kokko, Vesa Heikkinen ja Ylioppilasteatterin Väkivalta-workshop. Koreografia: Emmi Venna. Tilasuunnittelu: Jarkko Räsänen ja Eero Tiittula. Äänisuunnittelu: Johannes Vartola. Rooleissa: Iina Ahola, Saku Nurmiranta, Freia Stenbäck, Topi Patjas, Diana Tenkorang, Emilia Tuovila, Miila Virtanen, Reeta Vornanen ja Carita Weissenfelt. Tuottajat: Kukka-Maaria Vuorikoski ja Anni Paltemaa.