Resiinakuumeen iskiessä yksi vaihtoehto on suunnata Lounais-Hämeeseen, Jokioisille. Tarkemmin Minkiön asemalle, joka sijaitsee kapearaiteisen museoradan keskipisteessä. Kesäviikonloppuisin Minkiöön pääsee Humppilan asemalta museojunan kyydissä.
Yhden kesäisen perjantain rataa risteilivät myös toimittaja ja kuvaaja.
Resinointi kauniissa Hämeessä virkistää niin hartialihaksia kuin estetiikan kaipuista mieltäkin. Rauhallisella radalla ei ole kiire minnekään, kunhan muistaa olla tarkkana tasoristeyksissä.
Höyryvetureita saa lämmittää keskimäärin viisitoista tuntia.
Ennen resinoimaan lähtöä saimme kuulla, että reilut kahdeksankymmentä kiloa painavan resiinan saa kulkemaan noin 25 kilometriä tunnissa, jos ihan tosissaan pumppaa. Olihan sitä testattava. Ilman seiniä vauhti tuntuu yllättävän kovalta ja kyyti jopa hieman epävakaalta. Mitä kovempaan vauhtiin resiinan pumppasi, sitä huimaavammaksi kasvoi laitteen tärinä. Etenkin selkä menosuuntaan pumppaajan paikka muuttui todelliseksi pelkääjän paikaksi. Ongelma kuitenkin haihtui vuoroa vaihtamalla ja eväitä syömällä.
Työleiri raiteilla
Matka katkesi, kun keskellä raiteita seisoi punavihreä juna. Veturin toisella puolen paiskittiin töitä, niin että kalke vain kuului. Olimme osuneet keskelle monikansallista nuorisoleiriä, jossa päivän ohjelmaan kuului ratapölkkyjen vaihdon opettelu.
Ensimmäistä kertaa Minkiössä järjestetylle kaksiviikkoiselle työleirille osallistui viisitoista nuorta kahdeksasta eri maasta.
– Täällä he pääsevät kokeilemaan aivan uusia asioita. Nyt he vaihtavat ratapölkkyjä, mutta olemme tässä kahden viikon aikana pyrkineet tekemään erilaisia juttuja. On maalattu kaksi vaunua ja yksi asemarakennus, raivattu vesakkoa radan varrelta, vaihdettu pölkkyjä, korjattu siltarumpua ja pilkottu puita, kertoo Museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laine.
Nyt vaihdettavat pölkyt kestävät seuraavat neljäkymmentä vuotta, Minkiö-Humppila -rataa uudelleen rakennettaessa 1992 rahat olivat kuitenkin niin tiukoilla, että maahan iskettiin vanhoja VR:n pölkkyjä, jotka alkavat nyt tulla käyttöikänsä päähän.
Kuivina pölkyt ovat neljänkymmenen kilon painoisia, märkänä niiden paino jopa kaksinkertaistuu. Ammattilaiset vaihtavat kaksi pölkkyä tunnissa, leiriläisten pitäisi siis saada vaihdetuksi viitisenkymmentä pölkkyä.
– He ovat kuitenkin ensikertalaisia, niin otamme rennommin. Tavoitteeksi laitettiin viisitoista pölkkyä puolen päivän aikana. Tämän pitää kuitenkin olla hauska kokemus, eikä orjatyöleiri, Laine sanoo.
Yhteensä Forssa-Humppila radalla on 20 000 ratapölkkyä.
Saunojia kaukomailta
– Meillä on ollut hirveän hauskaa, joka ilta sauna on lämminnyt ja on grillattu. Osa leiriläisistä peittoaa suomalaiset saunoessaan jopa puolitoista tuntia putkeen.
Vapaapäivinä Etelä-Koreasta, Venäjältä, Puolasta, Tshekistä, Belgiasta, Ranskasta, Monte Negrosta ja Turkista kotoisin olevat leiriläiset ovat käyneet muun muassa Turussa, Torosuon kansallispuistossa ja Tammelan Saaren kansallispuistossa katsomassa kansallismaisemaa.
Ruokapalkalla leireilevät nuoret tuovat Museorautatieyhdistykselle toivottua talkootyövoimaa.
– Meidän suurin ongelma on se, ettei ole tarpeeksi aktiivisia tekijöitä verrattuna työn määrään.
Yhdistyksen huollettavina ovat veturit, vaunut, rata ja rakennukset.
– Se on aika iso tontti, jota täytyy yrittää pitää kunnossa, Laine toteaa.
Jokioisten Museorautatieyhdistys viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlaa. Yhdistyksessä on noin 820 jäsentä, mutta aktiiveja vain kolmisenkymmentä, eivätkä hekään koskaan yhtä aikaa paikalla.
Laine itse viettää kesälomaansa ohjaten nuorten leiriä, raiteita korjaillen ja muita välttämättömiä ulkotöitä tehden.
– Tämä on harrastus, täällä kaikki työ tehdään talkootöinä. Yksi syy tähän yhdistystoimintaan on yleinen sosiaalisuus, kun on samanhenkisiä rautateistä tai vanhoista perinnejutuista kiinnostuneita ihmisiä, niin ilmapiiri on mukava. Edes suunnaton työmäärä ei jaksa masentaa.
Herra Rosenlewin vaunu
Puolen tunnin seisahduksen jälkeen takaisin resinoiminen tuntui yllättävän rankalta. Toisaalta taitoimme matkan huomattavasti nopeammin. Lisää haastetta toi kärryn ainoan jarrun jääminen selkä menosuuntaan olevan pumppaajan jalan alle. Tasoristeysten tarkkailu sai yhä erikoisempia piirteitä. Rauhallinen miljöö tuudittaa helposti kuvitelmaan, ettei risteyksissä ole todellista vaaraa.
Rauhallisempaa ajanvietettä haluavat voivat Minkiössä tutustua asemapäällikön rakennukseen vuodelta 1898. Sieltä löytyvät muun muassa vanha puhelin, leimauslaite ja erilaisia työasuja.
Minkiön asemalle kulki vuoteen 1954 henkilöliikenne ja 1974 asti tavaraliikenne. Tavaraliikenteen loputtua rata Forssasta Jokioisiin purettiin ja vuotta myöhemmin myös osuus Minkiöltä Humppilaan. Vuonna 1978 liikenne jatkui jäljelle jääneellä kuuden kilometrin ratapätkällä.
Alkujaan rata tehtiin kapearaiteiseksi, koska haluttiin säästää kustannuksissa. Minkiön radan raideleveys on 750 millimetriä, kun se VR:llä on 1500 millimetriä.
Asemapihalla seisoo muun muassa punainen vaunu, jonka kyljessä on R-kirjan ja kruunu.
– Tämä on Herra Rosenlewin vaunu, hänellä oli Harvialassa maita ja mantuja. Tällä vaunulla hän lähti yhdessä Mannerheimin kanssa metsälle. Eivät he jaksaneet metsään lähteä, vaan ampuivat vaunun takasillalta hirviä, metsoja, teeriä ja kaikkea mikä liikkui, kertoo opas Katariina Ketoja.
– Siis eläimiä, hän tarkentaa.
Rosenlewin vaunu on hyvin varusteltu, puisissa penkeissä on koristelua ja ne ovat normaaleihin junavaunuihin verraten väärinpäin. Lisäksi vaunusta löytyy kamiina.
– Eiväthän herrat Rosenlew ja Mannerheim kylmässä halunneet olla kun syksyllä lähtivät ampumaan, Ketoja nauraa.
Hallillinen vetureita
Veturihallista löytyy jokaisen junaharrastajan taivas. Vanhoja kapearaidevetureita on tuotu eripuolilta maailmaa. Muista museoista eroten Minkiön junat ovat pääosin käyttökelpoisia. Höyryvetureita saa tosin lämmittää keskimäärin viisitoista tuntia, joten aivan päähänpistona niillä ei liikkeelle lähdetä.
Hallista löytyy muun muassa Valmetin veturi, jonka kaltaisia Suomi rakensi sotakorvaukseksi Neuvostoliitolle. Lisäksi hallissa on myös Tampereen Konepajalla ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut veturi.
Ainakin heinä-elokuun vaihteessa on mahdollista päästä myös höyryjunan kyytiin, kun Minkiön höyryfestivaali kerää kasaan erilaisia höyrykoneita, laitteita ja vempaimia.
Resiinan taas voi vuokrata koska tahansa. Testaamamme malli oli valmistettu Virossa 2009, mutta käytössä on myös viime vuosisadan alkupuolelta oleva puinen resiina, jolla pääsee jopa 35 kilometriä tunnissa.
– Täällä on sitten nolla promilleraja, että hiprakassa ei tulla, Ketoja huomauttaa.
Vanhin museosta löytyvä resiina on vuodelta 1898, kahden hengen käsiresiinassa on istuttu pumpattaessa, joten sitä on sopinut käyttää hienojen naistenkin.
Lystikkäimmiltä näyttävät kuitenkin mopo- ja polkuresiinat. Vuoden 1970 kirkkaan oranssi moporesiina muistuttaa aivan pappatunturia, aikoinaan sillä kuitenkin on tarkastettu raiteiden kuntoa. Polkuresiina taas toimii kuten potkulauta, joskin matkan teko saattaa olla hivenen raskaampaa.
Uudelleen rakentamista
Vuonna 2002 Minkiön asema-alueelle valmistui korjaamo, joka takasi inhimilliset työolosuhteet talkooväelle. Nyt työn alla on Helsingissä Hietalahden laivatelakalla 1911 valmistuneen junavaunun korjaus.
– Tämä oli reilut kolmekymmentä vuotta muistomerkkinä Karkkilan linja-autoasemalla. Korjaamon valmistuttua otimme tämän täyskorjaukseen. Vaunua on rakennettu kahdeksan vuotta, ensi kevääseen mennessä yritetään saada valmiiksi ja museoliikenteeseen, Marko Laine kertoo.
Käytännössä vanha kori on purettu pois ja uusi on rakennettu tilalle.
– Kaikki tukitolpat olivat mädäntyneet alapäästään, kun vesi oli siellä hautunut. Suurin piirtein kaikki joudutaan rakentamaan uusiksi.
Jotain on opittukin, sillä uuteen runkoon valmistetaan reiät kosteuden haihtumista varten ja penkeistä tehdään irrotettavat, jotta ne voidaan siirtää talviksi sisätiloihin.
Korjaamollakin kaikki tehdään talkootyönä. Yhdistyksen jäsenet eivät ole puu- tai metallialan mestareita, mutta kaikki oppivat tehdessä.
– Monta kertaa saattaa tulla yksi tai kaksi susikappaletta, kunnes onnistuu. Kun tarpeeksi monta kertaa toistaa, niin kyllä siinä sitten tyhmempikin onnistuu, Laine nauraa.
Uudelleen rakentamista Laine pitää palkitsevana työnä.
Resinointia seuranneena aamuna oli hieman pettymystä ilmassa. Ainoat yhtään kipeät paikat löytyivät kämmenistä. Ensi kerralla pidempi matka ja kovempi vauhti.