Mikäli ISIS teatterin Tyttö nimeltä Tsunamika -musiikkinäytelmää täytyisi kuvata vain yhdellä sanalla, se olisi eheä. Onneksi ei kuitenkaan täydy, sillä näytelmä pitää sisällään valtavan paljon, niin tarinallisesti kuin esityksellisestikin. Samaan eheään pakettiin kuuluvat myös lavasteet ja puvustus, joiden moniulotteinen roolitus sekä ilahduttaa että häkellyttää katsojaa.
Tyttö nimeltä Tsunamika -näytelmän on käsikirjoittanut Liisa Isotalo intialaisen sadun pohjalta. Näytelmä kertoo merenpohjassa asuvasta tytöstä, joka meritähteä kuultuaan tahtoo nähdä auringon. Matka merenpohjasta maan pinnalle aiheuttaa valtavan aallon, jonka myötä elämä muuttuu lopullisesti.
Tyttö nimeltä Tsunamika onkin kaunis kuvaus ystävyydestä ja siitä, miten toista auttamalla syntyy pieniä ihmeitä.
Tyttö nimeltä Tsunamika ei aliarvioi lapsikatsojia.
Kekseliään värikästä
Kekseliään, hauskan ja värikkään lavastuksen on suunnitellut Sampo Pyhälä. Yllätyksellinen ja toimiva lavastus istuu saumattomasti kokonaisuuteen tukien kertomuksen kehittymistä. Emilia Erikssonin ja Eeva Nurmisen puvustus tarjoaa vielä lisäväriä tarinaan. Mielikuvitukselliset kierrätysmateriaaleista valmistetut lavasteet ja vaatteet pistävät katsojan mielen koetukselle, mutta ehdottoman positiivisessa mielessä.
Lisäpisteensä Tyttö nimeltä Tsunamika saa myös siitä, ettei se aliarvioi lapsikatsojia. Jokaiselle jätetään mahdollisuus tulkita tapahtumat omalla henkilökohtaisella tavallaan. Sekä alle- että ylleviivailut jätetään ilahduttavasti käyttämättä.
Näytelmän kielellisyys nostaa arvoa entisestään. Liisa Isotalon käsialaa olevissa laulujen sanoituksissa on seassa kalevalaisia viitteitä. Rikas ja muuntautuva kieli pitävät katsomossa mielenkiintoa yllä. Suvi Isotalon sävellyksissä sanat taipuvat toisinaan kannattamaan sävelmää ja päin vastoin.
Hengästyttävän intensiivistä
Liisa Isotalon ohjauksessa syntyneessä näytelmässä on kaksi esiintyjää, mutta lukemattomia rooleja. Tsunamikaa esittävän Suvi Isotalon lapsenomainen oleminen herättää lapsikatsojissa heijasteita, jotka muuntuvat osaksi esitystä.
Susanna Haavisto on itselleen uskollisena hengästyttävän intensiivinen. Hänen kykynsä olla yhtäaikaisesti herkkä ja vahva kantaa läpi useiden roolien. Niinpä Tyyne Merivuokko, Meritähti, Simpukanhenki, Merenneito, Aurinko ja lapset ympäri maailman, ovat kaikki aivan yhtä totta.
Kun kaikkeen tähän yhdistetään kauniisti kulkeva laulu, jossa vaihtuva vetovastuu ja kerronnallisuuden moni-ilmeisyys yhdistyvät, on lopputulos yksinkertaisesti eheä. Näytelmä, jonka katsoisi ilolla toistamiseen.
ISIS teatteri. Liisa Isotalo: Tyttö nimeltä Tsunamika. Ohjaus: Liisa Isotalo. Lavastus: Sampo Pyhälä. Puvustus: Emilia Eriksson, Eeva Nurminen. Laulujen sanat: Liisa Isotalo. Sävellys: Suvi Isotalo. Rooleissa: Susanna Haavisto, Suvi Isotalo.