Väestöryhmien väliset terveyserot jatkavat kasvuaan huolimatta lukuisista eroja kaventamaan pyrkivistä hankkeista. Erillisillä hankkeilla on ollut vaikea vähentää kansalaisten välistä eriarvoa, jota viime vuosina harjoitettu yhteiskuntapolitiikka on samaan aikaan lisännyt. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maanantaina julkaisemasta katsauksesta Kapeneeko kuilu?
Terveyserojen kaventaminen löytyy monien ohjelmien, työryhmien ja hankkeiden tavoitelistalta. Terveyserojen vähentyminen on ollut myös tavoitteena kahden viimeisimmän hallituksen ohjelmassa ja politiikkaohjelmissa.
Todellisuudessa terveyserot ovat kuitenkin kasvaneet Suomessa viimeisten 25 vuoden aikana. Erityisesti erot tuloryhmien välisissä elinajanodotteissa ovat kasvaneet nopeasti. Ero ylimmän ja alimman tuloviidenneksen elinajanodotteessa oli vuonna 2007 miehillä 12,5 vuotta ja naisilla 6,8 vuotta. Vuonna 2000 ero oli miehillä 9,9 vuotta ja naisilla 4,9 vuotta. Alimman tuloviidenneksen elinajanodote ei ole noussut sitten 1990-luvun alun. Muiden tuloryhmien elinajanodotteen tiedetään kasvaneen tasaisesti 1980-luvun lopulta lähtien.
Syy terveyserojen kasvuun löytyy siitä, että Suomessa harjoitettu yhteiskuntapolitiikka on ollut ajoittain ristiriidassa terveyserojen kaventamisohjelman tavoitteiden kanssa. Väestön terveyteen vaikuttavat muun muassa tuloerot, köyhyys ja työttömyys. Näiden lisääntyminen on heikentänyt alimpien sosioekonomisten ryhmien terveyden edellytyksiä tavalla, jota ei pystytä erillisin hankkein ja yksin sosiaali- ja terveysministeriön toimin korjaamaan.
Tähän asti saadut kokemukset yrityksistä kaventaa terveyseroja osoittavat raportin mukaan, että tarvitaan pitkäkestoista ja laaja-alaista, hallintorajat ylittävää poliittista tahtoa kääntää suunta terveyserojen kasvusta niiden vähentämiseen.
Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja rahoitusjärjestelmää uudistettaessa huomiota tulisi kiinnittää siihen, että tulevaisuudessa palvelut vähentäisivät eivätkä kärjistäisi sosiaaliryhmien välisiä terveyseroja.