Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaaksi asettunut hämeenlinnalainen tutkija Sylvain Kipré pitää erityisen arvokkaana asiana sitä, että puolue suhtautuu kaikenlaisiin ihmisiin tasa-arvoisesti.
Norsunluurannikolta kotoisin oleva Kipré on asunut jo pitkään Suomessa. Diplomi-insinöörin ja tohtorin tutkinnon suorittanut mies toimii nykyään tutkijana ja kohteena ovat erityisesti maahanmuuttajien yritykset ja työmahdollisuudet Suomessa.
Vihreistä vasemmistoon
Aiemmin vihreiden ehdokkaana ollut Kipré kertoo tutkineensa moneen kertaan Vasemmistoliiton tavoitteita ja huomasi hyväksyvänsä kaikki puolueen periaatteet.
– Minulle tärkeitä asioivat ovat tasa-arvo, ihmiset, ympäristö ja maailma. Vasemmistoliitto on puolue, joka hyväksyy kaikki ihmiset, myös ne ihmiset, jotka kärsivät ja joilla on vaikeuksia.
Vihreiden ja Vasemmistoliiton selvimpänä erona Kipré pitää sitä, että vihreät korostavat enemmän ympäristöasioita, mutta Vasemmistoliitto asettaa ihmiset etusijalle ja vasta sitten ympäristön.
– Molemmat puolueet ovat hyviä. Usein nuoret kannattavat vihreitä, mutta kun he menevät naimisiin, tekevät lapsia ja sitten ajattelevat perhettä, tasa-arvoa, tukia, turvallisuutta, ajatukset muuttuvat. Minä voin olla Vasemmistopuolueessa ja silti pitää vihreitä arvoja tärkeinä.
Pienyrityksille tukea
Vaalikampanjassaan Kipré aikoo painottaa ainakin opintotuen parantamista sekä erityisesti nuoria työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten tukemista. Myös naisyrittäjien tukemista hän pitää tärkeänä. Maahanmuuttajien ja etnisten ryhmien toimeentulon kehittämiseksi Kipré haluaisi perustaa erityinen ”vähemmistöpankin”, joka antaisi edullista lainaa uusia yrityksiä varten.
Energiapolitiikassa Kipré haluaisi lisätä biopolttoaineiden, bioenergian, aurinko- sekä tuulivoimaenergian käyttöä. Lisäksi hän ilmoittaa kannattavansa ympäristöteknologian kehittämistä sekä ekoturismin edistämistä.
Hämeen Vasemmistoliiton vaaliasioista enemmän perjantain 26.11.2010 Viikkolehdessä.