Suomessa asuu maailman kolmanneksi onnellisin kansa ja neljänneksi vähiten korruptoitunut.
Näitä menestyksiä on paikoin vaikea ymmärtää.
Uutisvuodon kapteenista Jari Tervosta on tehty rikosilmoitus, koska hän heitti raamatun lattialle televisio-ohjelmassa. Ahdasmieliset haluavat ilmeisesti tyhjentää kirkon jäsenistä lopullisesti. Hiihtoliiton herrat pyrkivät puolestaan tyhjentämään Suomen hiihtourheilusta.
– Ajankohtainen keskusteluaiheemme on nyt seksuaalivähemmistöjen ja kirkon suhde. Keskustelijoiksi olemme saaneet neljä asiasta aivan eri mieltä olevaa keskustelijaa. Tervetuloa lähetykseen. Paikalla on puoluejohtaja ja kansanedustaja Räsänen, lääkäri Räsänen, tavallinen kirkon rivijäsen Räsänen sekä Luther-säätiön ideologinen avustaja Räsänen. Pidemmittä puheitta, tartutaan kaksin käsin asiaan – vai pitäisikö sanoa, aisaan – kiinni. Mikä on keskustelijoiden kanta homojen ja kirkon suhteesta.
– Tavallisena kirkon jäsenenä haluan tähdentää, että kirkon pitää tunnustaa erilaisuus, mutta Jumalan tahto on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Tätä mieltä olen tavallisena kirkon rivijäsenenä.
– Luther-säätiön ideologisena avustajana olen täysin eri mieltä kirkon rivijäsen Räsäsen kanssa. On pöyristyttävää, että tuommoista soopaa kehdataan esittää. Homous on synti ja kaikkien homojen tulee heti hakeutua eheytyshoitoihin, jotta he voisivat päästä taivaaseen. Asia on tieteellisesti todistettu katsomalla monta kertaa teelehtiin ja tulkitsemalla tuhansia vuosia vanhoja kirjoituksia. Homot ovat homoja vaikka voissa paistaisi.
– Lääkärinä minun on vaikea hyväksyä homojen vainoamista. Lääketieteellisesti asia on vaikea, eikä sitä pitäisi lähestyä mustavalkoisesti. Myönnän, että minulle tämä on vaikeaa, koska sieluni on musta, vaikka virka-asu valkoinen. Sitä paitsi olen edellisten Räsästen kanssa täysin eri mieltä.
– Puoluejohtajana ja kansanedustajana olen sitä mieltä, että kaikilla vähemmistöillä on oikeus olla mitä lystäävät kunhan eivät tule liian likelle meidän puoluetta. Toisaalta olen sitä mieltä, että Suomessa on paljon tynnyreissä eläneitä ahdasmielisiä pönttöpäitä, joilla on äänioikeus. On tärkeätä, että heilläkin on sopivia ehdokkaita, joita äänestää. Tiedän, että puoluetuki jaetaan kansanedustajien määrän perusteella. Kun pöljyydet suustani ilmoille vilahtavat, niin kolikot puolueen kassaan kilahtavat. Lisäksi tähdennän, että edellä äänessä olleet Räsäset eivät ymmärrä mistään yhtään mitään.
– Kiitos keskustelijat, erittäin monipuolisista puheenvuoroista. Valitettavasti aikamme on nyt loppu. Keskustelu tulee varmaankin jatkumaan. Jaha, puoluejohtaja ja kansanedustaja Räsänen vielä vaatii puheenvuoroa.
– Tämähän ei suoranaisesti liity asiaan, mutta onhan selvää, että saan palkkion nelinkertaisena.
Perusruotsalaisella puolueella on porttikielto Nobel-juhlaan. Tämä on erikoista; ovathan sikäläiset såinilaiset olleet valmiita dynamiitilla ratkaisemaan ruotsalaisen yhteiskunnan ongelmia.
Hallituksen esitys uudeksi postilaiksi on paljastunut hallituksen taloustietämyksen koko syvyyden. Hallituksen mielestä on halvempaa, kun kaksi Kustia polkee postia postipussi kummallakin puolillaan verrattuna siihen, että yksi Kusti hoitaa homman. Miksei kukaan kerro hallituksen talousviisaille, että semmoinenkin taloudellinen ilmiö on olemassa kuin suurtuotannon edut.