40 vuotta täyttävä KOM-teatteri lähestyy itseään ja historiaansa äkkiseltään erikoiselta kuulostavalla tavalla: hissiyhtiö Koneen historian kautta. Keskiviikkona ensi-iltansa saaneen Kone-näytelmän keskeisenä lähdemateriaalina on ollut John Simonin teos Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä.
Näytelmä on epätavallinen myös sikäli, että se itse asiassa kertoo näytelmän – siis juuri kyseisen näytelmän – tekemisestä. Kun esitystä on kestänyt jo 40 minuuttia, lavalla vielä keskustellaan siitä, kuka näyttelee ketäkin Herliniä. Suurimman osan ajasta näyttelijät esittävätkin itseään.
Myös näytelmän käsikirjoittaja, kirjailija Juha Itkonen esiintyy, tietysti näytelmän käsikirjoittajan roolissa. Samoin teatterinjohtaja Pekka Milonoff on mukana omana itsenään: ”Haluan teatterinjohtajana muistuttaa, että tämä on KOMin 40-vuotisjuhlanäytelmä…”
Kun esitystä on kestänyt jo 40 minuuttia, lavalla vielä keskustellaan siitä, kuka näyttelee ketäkin.
Sukupolvet vaihtuvat
KOMin ja Koneen historioissa on yhteisiä elementtejä. Niin yritystä kuin teatteria pyöritettäessä henkilökohtaista elämää uhrataan asian ja vastuun vuoksi.
Siinä missä Kone on ollut perheyritys, KOM on ollut perheteatteri, vaikkakin perheitä on useampia kuin yksi. Käsiohjelman keskiaukeamalle onkin piirretty hauska kaavio näytelmän tekijöiden välisistä suku- ja muista yhteyksistä.
Yhteistä on myös sukupolvenvaihdoksen ja aikakauden muuttumisen problematiikka. Siinä missä Pekka Herlin oli vanhan ajan patruuna perinteisine arvoineen, häntä esittävä Pekka Valkeejärvi näyttäytyy vanhan polven teatterimiehenä, joka epäilee fragmentaarisuutta ja muita nykyajan kotkotuksia.
Vilma Melasniemi laitetaan tietysti laulamaan Laulua 20 perheestä, kuin äitiään Kristiina Halkolaa esittäen. Ja Kalle Chydenius säestää tätä isänsä Kaj Chydeniuksen säveltämää laulua. Hyvinhän se menee, vaikka aika onkin toinen. Niko Saarela puolestaan palauttaa mieliin isänsä Erkki Saarelan Mysteerio Buffo -monologit.
KOM ja Kone muutosten tuulissa
Pekka Herlinin edustama isänmaallinen ja idänkauppaan nojaava kapitalismi on kuollut. Yhtä lailla on ohi myös se vasemmistolaisuuden aalto, jonka mukana KOM-teatteri syntyi. Tässäkin mielessä sekä Kone että KOM ovat käyneet läpi samantapaista kriisiä.
Kone ja siitä erkaannutettu Cargotec ovat löytäneet paikkansa ja menestyneet myös uudessa globaalissa kapitalismissa. Myös KOMilla menee ihan hyvin, mutta vasemmiston uuden suunnan etsiminen on vielä kesken – sitäkin näytelmässä puidaan, vaikka itseään esittävä Laura Malmivaara ei sitä jaksakaan. Häntä kiinnostaisivat henkilökeskeisemmät näkökulmat ja ihmissuhteet.
Dramaattisimpia kohtauksia on Valkeejärven ja Malmivaaran onnistuneesti esittämä Pekka Herlinin ja tämän pojan Niklas Herlinin yhteenotto. KOMilaistenkin kesken tapahtuu yhteenottoja, mutta ei lopullisia välirikkoja kuten Herlinin suvussa.
Katkelmallinen ja moniaineksinen teos
Näytelmän alaotsikkona on: ”kertomus siitä, miten KOM-teatteri juuttui hissiin matkalla ensi-iltaan”. Varsinkin näytelmän alkupuoli onkin melkoista jumittamista. Jumittaminen ei kuitenkaan ole tylsää, vaan sen aikana käytävä dialogi on usein viihdyttävää, hauskaa ja oivaltavaa.
Fragmentaarisuus eli katkelmallisuus, josta itseään esittävät näyttelijät keskustelevatkin, ei silti ole ongelmatonta. Teemoja ladataan runsaasti, ja monista olisi voinut jatkaa pitemmälle. Myös eri ainesten yhteenpunoutumisen kliimaksi jää puuttumaan. Ehkei sellaista pidä suurten kertomusten jälkeisenä postmodernina aikana odottaakaan?
Erityisen hatunnoston KOM ansaitsee siitä, että kaikki pönötys ja itsensä liian vakavasti ottaminen loistavat poissaolollaan. Harvoin on taidettu tehdä yhtä itseironisia juhlanäytelmiä! Ehkäpä tämä asenne on yksi selitys KOMin menestymiseen maailman myllerrysten keskellä.
KOM-teatteri: Kone. Käsikirjoitus Juha Itkonen, ohjaus Kalle Chydenius, esitysdramaturgia Pekka Milonoff. Rooleissa Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela, Pekka Valkeejärvi, Kalle Chydenius, Juha Itkonen ja Pekka Milonoff. Lavastus Eeva Ijäs, musiikki ja ääni Kalle Chydenius.