Perhepolitiikka koskee lähinnä pienten lasten äitejä. Eiku…
– Työn ja perheen yhteensovittaminen on tärkeää myös työelämälle, korjaa keravalainen kaupunginvaltuutettu ja pienen lapsen äiti Pia Lohikoski.
Hän perustelee vakuuttavasti, miksi perhe ja perhepolitiikka kuuluvat ”koviin” aiheisiin, politiikan raskaaseen sarjaan.
Muillakin kuin rikkailla pitää olla mahdollisuus aikaan perheen kanssa.
Työelämä, talouselämä ja perhe limittyvät keskenään ja perhe koskettaa monissa muodoissaan lähes kaikkia.
– Perhepolitiikka ei ole pelkästään naiskysymys, esille nousevat myös miesten oikeudet isinä.
Puhumattakaan siitä, että aiheista kovin (tärkein) ovat lapsen oikeudet.
Lisää aikaa perheille
– Perhepolitiikka on vahvasti ideologisesti latautunutta ja mielletään usein oikeiston pelikentäksi, sanoo Pia Lohikoski.
Lähtölaukaukseksi Vasemmiston perhepoliittiselle ohjelmalle järjestetään lauantaina seminaari Ihan perheestä. Siellä hahmotellaan vasemmistolaista perhepolitiikkaa asiantuntija-alustusten ja keskustelun avulla.
Jotain on jo mietittykin. Vasemmiston perhepolitiikka mahdollistaa äitien työssäkäynnin ja antaa isille oikeuden aikaan lasten kanssa. Ottaen huomioon myös sateenkaariperheet ja yksinhuoltajat.
– Perheille pitää antaa aito valinnan mahdollisuus päättää lapsen hoidosta riippumatta taloudellisesta tilanteesta.
Ja kuin tilauksesta, Väestöliiton tällä viikolla julkaistu Perhebarometri kertoo tämän olevan myös pienten lasten vanhempien toive. He haluavat hoitaa lapsensa kotona ja viettää muutenkin enemmän aikaa perheen kanssa.
– Siihen pitäisi olla mahdollisuus muillakin kuin rikkailla.
Barometrissä tärkeimmiksi uudistuksiksi lapsiperheiden tukemisessa nousivat joustavien työaikaratkaisujen lisääminen pienten lasten vanhemmille, osa-aikatyömahdollisuuksien parantaminen ja kotihoidon tuen korottaminen.
– Tähän liittyy myös Vasemmistoliiton tavoite työn jakamisesta työaikaa lyhentämällä, komppaa Lohikoski.
Kuka kuuluu perheeseen?
Pia Lohikoski muistuttaa ylisukupolvisuudesta: perhepolitiikka ei ole vain pienten lasten äitien tai aiheesta kiinnostuneiden isien asia. Se on myös mummojen ja vaarien asia.
Hän viittaa viime kevään keskusteluihin isoäideistä. Kuuluuko mummo perheeseen vai voiko tämän karkottaa?
Lohikoski sanookin odottavansa mielenkiinnolla Väestöliiton perhetutkija Lassi Lainialan seminaarialustusta.
Siinä pohditaan ylisukupolvisen hoivan mahdollisuuksia. Voisivatko mummot ja papat jäädä hoitovapaalle lapsenlapsia hoitamaan? Vai voisiko isovanhempiaan hoitaa hoitovapaalla?
Kuus plus kuus plus kuus
Isät kotona, äidit töissä vai molempi parempi? 6+6+6-malli herättää keskustelua puolesta ja vastaan, myös Vasemmistoliiton perhepoliittisessa työryhmässä ja naisliikkeen sisällä.
– Toiset puolustavat pitkää imetystä, toiset korostavat nuorten naisten heikkoa asemaa työmarkkinoilla ja isien mukaan saamista lastenhoitoon.
6+6+6-mallista vanhempainvapaiden jakamisessa kertoo seminaarissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi.
Pia Lohikoski huomauttaa, että vaikka Ihan perheestä -seminaarissa puhutaan paljon hoivasta, on vasemmiston perheagendalla muitakin tärkeitä kysymyksiä.
Lapsiperheiden ongelmien ennaltaehkäiseminen ja lapsiköyhyyden poistaminen ovat niistä tärkeimpiä. Vasemmisto esittää tavoiteohjelmassaan perusturvan, siis myös kotihoidon tuen nostoa kauttaaltaan 750 euron tasolle.
– Jos haluaa sanoa sanansa vasemmistolaiseen perhepolitiikkaan, kannattaa tulla seminaariin. Siellä saa myös väittää vastaan, Lohikoski mainostaa.
Ihan perheestä – seminaari 2010-luvun perhepolitiikasta. Millainen on 2010-luvun perhe? Keitä siihen kuuluu? Keitä perhepolitiikka koskee ja miten? Seminaarissa puretaan äitimyyttiä, perehdytään paljon puhuttuun 6+6+6 malliin ja pohditaan ylisukupolvisia hoivamalleja. Lauantaina 25.9. klo 12-16 Balderin Sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki. Vapaa pääsy. Lapsiparkki.Seminaarin järjestävät Vasemmistoliiton perhepoliittinen työryhmä, Vasemmistonaiset ja HTY:n Naisosasto.