Lapsuuden ystäväni oli luonani kylässä ja mainitsin, että haluaisin katsoa illalla tulevan Big Brother -koosteen. Ystäväni kysyi hieman yllättyneenä, että enkö vastustakaan kyseisen kaltaisia tv-ohjelmia.
Moni vasemmistolainen suhtautuukin Big Brotheriin, eli tuttavallisemmin BB:hen, inhoten ja ohjelman katsomista halveksuen. BB:tä pidetään pintaliitoviihteenä ja ohjelmaan osallistujia aikamme moraalisen rappion edustajina. Pinnallisuus ei ole ainoa syy miksi BB:stä ei pidetä. Myönnettäköön, että suureksi osaksi ohjelma on aika tylsää seurattavaa ja ohjelmaan valittujen ihmisten juttujen taso usein myötähäpeää herättävää.
BB-kilpailijat ovat sosio-ekonomiselta asemaltaan vasemmiston perinteistä kohderyhmää.
Ohjelmaan valitaan ihmisiä, jotka viettävät pinnallista elämää, keskittyen ulkonäköönsä, shoppailemiseen ja bilettämiseen. Shoppailu ja bilettäminen eivät tunnetusti ole ilmaista huvia ja mielestäni tässä vaiheessa asiasta tulee mielenkiintoinen. BB:hen osallistuvat ovat usein matalasti koulutettuja, moni on käynyt vain peruskoulun, ja moni heistä on työttömänä tai töissä matalapalkkaisella palvelualalla. Toisin sanoen BB-kilpailijat ovat sosioekonomiselta asemaltaan vasemmiston perinteistä kohderyhmää.
Palvelualojen ammattiliitto on tänä vuonna yksi Big Brotherin sponsoreista. Facebookissa ehdittiin jo pitää PAM:in ratkaisua epäilyttävänä ja BB:n katsottiin edustavan epävasemmistolaisia arvoja.
Ammattiliittojen tehtävänä on ajaa jäsentensä etuja ja potentiaalisia jäseniä ovat kaikki tietyllä alalla työskentelevät, myös pinnalliset ja sivistymättömät. Olipa BB:stä mitä mieltä tahansa, niin totuus kuitenkin on, että ohjelmaa katsovat monet palvelualoilla työskentelevät nuoret ja heidän tietoisuutensa lisääminen ammattiliitoista tuskin on pahitteeksi.
Ei minua huoleta, että julkisuuden henkilöitä arvostellaan, sehän kuuluu asiaan. Mutta usein arvostelu kohdistuu BB-kilpailijoiden kaltaisiin ihmisiin laajemminkin. Vihaaminen ei kuitenkaan ole kovin vasemmistolaista. Ei ainakaan pienituloisten vihaaminen, olivatpa he kuinka ulkonäkökeskeisiä hyvänsä.
Vasemmiston tehtävänä ei ole toimia moraalin vartijana vaan tehdä politiikkaa joka hyödyttää muun muassa matalasti koulutettuja ja pienituloisia nuoria.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2. varapuheenjohtaja