Kesätauon jälkeen jatkan vasemmiston idean ja tulevaisuuden pohdintaa. Joku vasemmistossa mättää, se lienee selvää, mutta monet ihmettelevät että mikä. Vasemmistoliiton kannatus ei nouse vaan pysyy sitkeästi 8 prosentissa, vaikka kaikki kuulemma on väärin ja hallitus on mätä.
Olisiko kuitenkin niin että entistä harvempia kiinnostaa se maailmankatsomus, joka vasemmistolla on tarjottavana?
Vasemmiston suurin virhe on kuitenkin yksilön ja yksilönvapauden teemojen väheksyminen.
Myönnän, että en ole varma mikä Vasemmistoliiton aiottu perusidea on – se ei ehkä sittenkään selviä riittävän hyvin puolueen ohjelmapapereista. Käytännön toiminnassa hahmottuu kuitenkin jonkinlainen peruslinja, jonka nojalla puolueen identiteettiä voi luonnostella.
Vasemmistoliitto on tulonjakopuolue, jota ensisijaisesti kiinnostaa köyhien tilanteen helpottaminen. Vasemmistoliiton mukaan on automaattisesti oikein siirtää rahaa rikkailta köyhille, Robin Hoodin tyyliin. Puolue järkeilee, että köyhät ymmärtävät kuka heidän rahallista etuaan todellisuudessa ajaa ja äänestävät siksi Vasemmistoliittoa, kunhan tietoa vain on riittävästi.
Politiikka on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus kuin perusturvan korotus. Ilman yleistä uskottavuutta lupaus korottaa perusturvaa on äänestäjän mielessä kuin katteeton shekki. Äänestäjiltä näyttää puuttuvan usko puolueen kykyyn luoda itsenäisiä toimeentulon muotoja. Harvaa säväyttää korotetunkaan työttömyysturvan varassa eläminen. Ihmiset toivovat parantumista, ei parempia kipulääkkeitä.
Lisää työllisyyspolitiikkaako? Kyllä. Yksityiset investoinnit suuntautuvat yksityisten toimijoiden kannalta hyödyllisiin kohteisiin eivätkä esimerkiksi ekologisen rakennemuutoksen edistämiseen. Valtion investointipolitiikkaa ei kuitenkaan pidä perustella ensisijaisesti sillä, että se luo työtä ihmisille. Ojankaivuu tai sota luovat työtä ihmisille, mutta ei niissä silti ole mitään järkeä. Investointien tehtävänä on tuottaa arvoa.
Vasemmiston pitäisi luopua ansiotyöfetissistä, joka uhraa tärkeitä tavoitteita ansiotyön edistämisen alttarille. Tällainen puolue ei esimerkiksi ole uskottava ympäristönsuojelija eikä palkkatyösuhteen kritiikkikään enää luonnistu.
Vasemmiston suurin virhe on kuitenkin yksilön ja yksilönvapauden teemojen väheksyminen. Liberalismi on jopa haukkumasana, vaikka myös kommunistinen ihanne valtion vähittäisestä häivyttämisestä heijastelee kaikuja liberalismin arvomaailmasta. Uudelleen nousussa oleva luokkapuhe voi olla hyvä analyysin tai jopa mobilisaation väline, mutta on retorinen virhe tavoitella kollektiivin määrittelemää etua yksilön omaehtoisen vapautuksen sijaan.
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.