Suomi on vielä maailman paras maa köyhillekin niillä mittareilla, mitä Newsweek-lehti käytti: koulutus, terveys, turvallisuus… Siis on VIELÄ paras, mutta rapautuminen on jo pahasti käynnissä. Porvarillisen vapaan valinnan ja mahdollisuuksien tasa-arvon varjolla suomalaisen hyvinvointivaltion peruskuvioita, koulutusta ja terveyspalveluita ajetaan alas poliittisilla yksityistämispäätöksillä. ”Mitä ja ketä se haittaa, jos siten saamme vapaasti valita laadukkaampia palveluja?”, totesi kokoomusvaltuutettu minulle Facebookissa.
Monikansalliset yritykset ovat vallanneet jo yksityiset terveyspalvelumme. Niitä ei kiinnosta hoitoketjujen toimivuus, kansanterveyden edistäminen ehkäisevällä työllä tai köyhien tilanne. Tulokset ovat nähtävissä terveyserojen jatkuvana kasvuna. Pienituloiset ja vähiten koulutetut sairastavat eniten, mutta saavat vähiten hoitoa.
Ruotsissa kouluja yksityistetään porvarihallituksen vauhdittamana. Se alkoi uskonnollisten koulujen luvilla ja erilaisilla luovilla pedagogisilla malleilla. Suomi menee juosten perässä.
Mitä tekee meidän julkinen koulu? Halukkaita vanhempia ei oteta riittävästi mukaan koulun toimintaan. Näin koulutetuimmat vanhemmat haluavat viedä lapsensa luovuutta ja yhteisöllisyyttä korostavaan yksityiskouluun, koska siellä heidän osallistumistaan arvostetaan. Niin, vaikka koulu pyörisi pienemmällä rahoituksella.
Mitä vähemmän luovuutta käytetään julkisten palvelujen kehittämisessä, sitä todennäköisemmin niistä tulee kansan suussa ”arvauskeskuksia”, siis huonompia palveluja, joita vain köyhät käyttävät. En haluaisi antautua tuolle kehitykselle, vaan ottaisin keinoksi juuri luovuuden ja yhteisöllisyyden lisäämisen julkisiin palveluihin.
Miksi me vasemmistoliittolaiset emme saa viestiä perille, että tuollaisen vapauden tie on tuhoisa todelliselle tasa-arvolle? Mihin unohtui keskiluokkaistuneen työväestön solidaarisuus vai onko niin, etteivät hekään halua enää lapsiaan köyhien kanssa samaan kouluun?
Tai miksi köyhä ei äänestä? Vastaukseksi ei enää kelpaa vuoden 1995 hallitukseen meno. Äänethän menisivät 3 000 euron kansalaispalkkaa lupaavalle SKP:lle, joka ei ole ollut hallituksissa ryvettymässä, mutta eivätpä mene äänet sinnekään.
Suurin osa oikeasti köyhistä ”asiakkaistani” ei tiedä tai halua tietää Vasemmistoliiton olleen hallituksessa tai minkään puolueen lupauksista. Ei kiinnosta! He eivät usko, että politiikalla voitaisiin muuttaa asioita paremmiksi.
Onnistuisiko Vasemmistoliiton ja politiikan uskottavuuden luominen sillä, että alkaisimme auttaa näitä ihmisiä? Ihan oikeasti ja käytännössä. Uskon enemmän siihen kuin kamppailupuheisiin. On todella palkitsevaa nähdä apua saaneen ihmisen tulevan onnelliseksi myönteisestä eläkepäätöksestä tai takaisinperinnästä luopumisesta.
Todellisen köyhyyden ymmärtämiseen auttaa niiden ihmisten tapaaminen, jotka oikeasti elävät sitä elämää. Kiitos köyhyystutkijoille hyvistä julkisista kannanotoista tällä viikolla!
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu.