Kokoomuksen Talousvaliokuntavastaava Marjo Matikainen-Kallström onnittelee vilpittömästi Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia hyvästä lobbarivalinnasta.
Matti Putkonen erosi viime viikolla SDP:stä ja lauantaina hän ilmoitti ryhtyneensä Perussuomalaisten vaalityöntekijäksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.
Ydinvoimalobbarina toimineen ex-demari Matti Putkosen vetoavulla saadaan Matikainen-Kallströmin mukaan toivottavasti perussuomalaisetkin järkiintymään ydinvoiman kannalle.
– Vielä kesäkuussa koko perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti ydinvoimalupia ja niihin liittyvää uusiutuvan energian pakettia vastaan. Nyt on oiva mahdollisuus kääntää puolue kannattamaan Suomen talouskasvua tukevia ratkaisuja.
Matikainen-Kallström pitää ydinvoiman lisärakentamista parhaana ja kustannustehokkaimpana tapana vähentää kasvihuonekaasupäästöjä samalla kun suomalaiselle teollisuudelle taataan sen tarvitsema energia.
– Tulevana syksynä perussuomalaisten linja toivottavasti ottaa vastuunsa suomalaisen työn tukemisesta ja äänestää uusiutuvan energian paketin toteutumisen puolesta.
Eduskuntaan Uudeltamaalta?
– Millään puolueella ei olisi tosiasiassa varaa haihatteluun energia-asioissa, saati kaksilla rattailla ajamiseen – tämä on viesti myös hallituskumppani Keskustalle, jonka kaikki kolme varapuheenjohtajaa vastustavat ydinvoimaa, sanoo Matikainen-Kallström.
Putkonen ei sanojensa mukaan aio olla itse ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Mieli voi kuitenkin muuttua, jos ”kansa” niin vaatii. Uudellamaalla asuva Putkonen menisi todennäköisesti Soinin vanavedessä kirkkaasti Arkadianmäelle.