Salaisien asiakirjojen julkaisemiseen erikoistunut Wikileaks-verkkosivu on päässyt käsiksi todelliseen jättipottiin. Se on saanut haltuunsa ainakin 90 000 salaista asiakirjaa yhdeksän vuotta kestäneestä sodasta Afganistanista. Wikileaksin ylläpitäjät luovuttivat aineistoa vuosilta 2004–2009 kolmelle lehdelle, jotka julkaisivat jutut maanantaina.
Yhdysvaltain johtama liittouma on pyrkinyt ylläpitämään sodasta, jossa Suomikin on mukana, puhtoista kuvaa etenkin naisten vapaustaistelun tukemisena.
Totuus on aina sodan ensimmäinen uhri ja tämä pätee Afganistaniinkin. Salaisten asiakirjojen perusteella siviilejä on kuollut länsiliittouman iskuissa paljon kerrottua enemmän, kun lännen miehet ampuvat välillä itsemurhaiskujen pelossa kaikkea mikä liikkuu.
Kauko-ohjatut ohjukset taas eivät tunnista varsinaisia kohteitaan, vaan aiheuttavat suuria siviilituhoja, joita kutsutaan steriilisti oheisvahingoiksi. Valkoinen talo painotti ensikommenteissaan, että paljastukset koskevat Barack Obaman kautta edeltänyttä aikaa. Obama on kuitenkin jopa lisännyt miehittämättömien lennokkien käyttöä sodassa.
Yhdysvalloille erityisen kiusallisia ovat asiakirjat, jotka kertovat sen tärkeän liittolaisen Pakistanin vehkeilevän talibanien kanssa. Pakistanin tiedustelupalvelun ISI:n johto on pitänyt kontakteja Afganistanin hallitusta vastustavien talibaneihin ja osallistunut suoraan sekä itsemurhaiskujen että laajempien sotilaallisten operaatioiden valmisteluun.
Viimeksi tässä kuussa Yhdysvallat lupasi jälleen 500 miljoonaa dollaria Pakistanille apuna yhteiseen taisteluun. Todennäköisesti Yhdysvallat rahoittaa mutkan kautta myös omia vihollisiaan.
Afganistanin sodan hyväksyttävyys on varsinkin Euroopassa ollut koetuksella, koska edistystä ei tule, mutta uhreja tulee. Uudet paljastukset lisäävät painetta vetää joukot pois.
Myös Suomessa on taas aika pohtia, joko kiertoilmaisuista olisi aika luopua ja puhua suoraan osallistumisesta erittäin likaiseen sotaan.