Helsingin keskustassa tehtiin lauantaina ilmeisesti hyvin etukäteen suunniteltu kaasuisku Pride-kulkueeseen. Useat marssijat saivat lieviä vammoja. Vastaavaa ei ole Suomen oloissa tiettävästi ennen tapahtunut. Kyseessä on samalla myös vakava hyökkäys mielipiteenoikeutta vastaan.
Vaikka poliisi ei tutkisikaan tapahtunutta viharikoksensa, niin siltä se kuitenkin vahvasti vaikuttaa. Kohteena oli seksuaalisten ja sukupuolisten vähemmistöjen vapauksien ja oikeuksien puolesta muodostettu kulkue. Hyökkääjien tarkoituksena oli estää – tai ainakin merkittävällä tavalla häiritä – näyttävän kulkueen eteneminen.
Mielenosoitukset ja erilaisten mielipiteiden vapaa ilmaiseminen ovat demokraattisen systeemimme kulmakiviä. Niiden horjuttajiin on syytä suhtautua kaikella sillä ankaruudella, mitä laki suo.
Viharikoksen motiiveina ovat usein ennakkoluulot tai suoranainen vihamielisyys jotain tiettyä ryhmää kohtaan. Seksuaalisten vähemmistöjen ohella tällaisia ryhmiä voivat olla esimerkiksi etniset vähemmistöt, uskonnon edustajat tai vammaiset.
Viime viikon aikana järjestetty Helsinki Pride huipentui lauantain kulkueeseen ja juhlaan. Välikohtaus ei pystynyt tätä nyt viidettä kertaa järjestettyä tapahtumaa, jonka järjestelyissä mukana olivat muun muassa Helsingin kaupunki ja SAK, pilaamaan.
Seksuaalisten ja sukupuolisten vähemmistöjen asiat olivat viikon ajan Helsingin kaupungissa ja myös julkisuudessa tavallista näyttävämmin esillä. Toivottavasti tämäkin tapahtumien sarja vähensi osaltaan edelleen tiukassa olevia ennakkoluuloja. Se on ainakin varmaa, että näistä asioista puhuminen ja vapauksien puolesta toimiminen ei ole muusta yhteiskunnallisesta toiminnasta pois, vaan juuri päinvastoin.