Keskustan johtovalinnassa draama huipentuu Lahdessa mahdollisesti huipputiukkaan äänestykseen. Keskustan puolueväki on tällä kertaa ihan tosissaan paljon vartijana, sillä uudesta puolueen puheenjohtajasta tulee ensi viikolla myös uusi pääministeri, joka joutuu heti tiukan paikan eteen.
Tulevista päätöksistä saatiin esimakua jo keskiviikkona eduskunnassa, kun keskusteltavina olivat valtion budjettiraamit, vaikka hallitus ei suostunutkaan paljastamaan omia linjauksiaan.
Valtiovarainihmisteriön ykkösvirkamies, valtiosihteeri Raimo Sailas raotti keskiviikkona Ylen tv-uutisten haastattelussa jo hieman salaisuuksien varjoa, vaikka hän virkamiehenä ei mitään konkreettista voinutkaan esittää. Linjavalinnat ovat poliittisia, mutta pohjatyön tekee ja linjat määrittelee valtion rahakirstua vartioivan ministeriön virkamieskunta.
Valmistelutyötä ministeriössä on varmasti tehty. Sailas pitää menojen leikkausta veronkorotuksia parempana keinona tasapainottaa julkista taloutta. Hänen mukaansa listoja syntyy nopeasti, jos niitä katsotaan tarvittavan.
Oppositio syytti eduskunnassa taas kerran hallitusta vastuun pakoilusta, kun se ei suostu esittelemään valtiotalouden tasapainotuskeinoja, vaikka yleisellä tasolla niistä puhuukin. Reilua olisi jo tässä vaiheessa kertoa, mitä veroja hallitus aikoo korottaa ja mitä menoja leikata. Ainakin ensi vuoden osalta päätökset on – tulevista vaaleista huolimatta – tehtävä tässä eduskunnassa ja mahdollisimman nopeasti.
Työttömyyden kasvu, erityisesti nuorten osalta, vaatii nopeita toimia eikä silloin voida puhua määrärahojen supistamisesta. Rahaa on poliittisilla päätöksillä voitava siirtää esimerkiksi hyvintoimeentulevien varakkaiden taskuista sosiaaliturvan kustannuksiin.
Niin huonosti ei Suomessa mene – ellei sitten uskota suuromistaja Björn Wahlroosia, etteikö nytkin pystyttäisi lisäämään määrärahoja köyhyyden poistamiseen, pienituloisten verotuksen keventämiseen, työttömyysturvaan ja työllisyyteen.