Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos teki sen taas. Hän sanoi suoraan, mitä moni hänenlaisensa suuromistaja ja taloudellisen vallan käyttäjä oikeasti ajattelee.
Tällä kertaa arvostetun Financial Timesin maanantaina julkaisemassa finanssikriisin analyysissä Wahlroos löysi helposti syylliset. Hänen mukaansa kyse on kansalaisten epäluottamuksesta eurooppalaiseen sosiaalitalousmalliin.
Köyhien hyysääminen pitää Wahlroosin mukaan lopettaa, jotta rikkaat voisivat entisestään rikastua. Uuden Suomen mukaan Wahlroos totesi talouslehdessä, että ”emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyisellä tavalla ja köyhyyden sekä rikkinäisten perheiden taloudellista tukemista”.
Uusliberalismien opinkappaleita toistelevan Wahlroosin mielestä kaikki valta pitäisi antaa kasvottomille markkinavoimille. Erityisesti hän kohdistaa sanansa osaan ennusteita tekevistä ekonomisteista, joita hän pitää ”puoskarimaisina keynesiläisinä”, jotka ole eivät ymmärtäneet, että pääoma reagoi nykyisin erittäin nopeasti muutoksiin taloudessa.
Ökyrikkaan Wahlroosin sanavalinnat ovat pöyristyttävää luettavaa. Niissä lemuaa jääkylmä oikeistolaisuus, joka suorastaan halveksii vähäosaisia. Wahlroos unohtaa ketterästi, että ilman verovaroin rakennettua Suomea ei olisi myöskään niitä rakenteita, joita hyväksi käyttämällä hän itsekin pystyy rikastumaan. Wahlroosin ihannemaassa ei veroja makseta ja jokainen saa olla oman onnensa seppä.
Wahlroosia ei kiinnosta pätkääkään se, että ”hyvinvointi-Suomessa” pahoinvointi ja eriarvoisuus tälläkin hetkellä kasvavat. Taloudellisen vallan käyttäjänä hän näyttää pyrkivän siihen, että varsinkin köyhät joutuisivat kokonaan heitteille oman onnensa nojaan.