Koko elintarvikealaa uhannut lakko peruuntui viime hetkillä toissa yönä. Harvinaisen pitkä ja vaikea kiista päättyi Suomen Elintarviketyöläisten Liiton aitoon torjuntavoittoon: työnantajien sitkeästi vaatimat työehtojen heikennykset jäivät toteutumatta.
Kiistan pituus ja vaikeus johtuivat sen periaatteellisesta luonteesta. Suomessa on 5-päiväinen työviikko ja enintään 8-tuntinen työpäivä. Tätä työmarkkinoiden kulmakiveä työnantajat yrittivät nyt murentaa ensi kerran rajuin vaatimuksin.
Jos elintarvikealalla olisi saatu pää auki 10-tuntisille päiville ja paluulle 6-päiväiseen työviikkoon, olisi muilla seurattu perässä. Tässä mielessä taistelu ei koskenut vain elintarviketyöläisiä, vaan kaikkia palkansaajia. SEL:n sitkeys neuvotteluissa olikin koko ay-liikkeen ja kaikkien palkansaajien etu.
Elintarvikealan kiistassa nähtiin, että aikanaan kauppojen aukioloaikojen vapauttamista vastustaneet kansanedustajat olivat oikeassa. Pyhän katoaminen kaupoista heijastuu vääjäämättä muuhunkin yhteiskuntaan ja nostaa työnantajien vaatimuksia tehdä viikonlopuista tavallista arkea.
Yksi taistelu on nyt voitettu, mutta sota tuskin jää tähän.