Suomi muiden euromaiden mukana lainaa Kreikalle yhteensä 80 miljardia euroa kolmen vuoden aikana. Suomen osuus lainasta, jonka takaisinmaksusta ei ole mitään varmuutta, on noin 1,5 miljardia.
Asia viedään eduskunnan läpi sellaista ravia, että kansanedustajat eivät pysty perehtymään asiaan riittävästi. Esitys annettiin maanantaina 3. toukokuuta, lähetekeskustelu on seuraavana päivänä ja valmista pitäisi tulla jo ensi viikon keskiviikkona.
Oppositiojohtajien ensireaktiosta päätellen eduskunnassa on tiistaina luvassa myrskyinen lähetekeskustelu. Kreikan aikaisemmat hallitukset ovat johdonmukaisesti sumuttaneet muita. Tästä sumutuksesta on saatava täysi selvyys ennen kuin tukea voidaan edes harkita, sanoi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sunnuntaina.
Kysymyksiä on paljon muitakin.
Ketkä luotottivat Kreikan holtitonta menoa?
Millä perusteilla?
Jos euromaat nyt lainaavat Kreikalle 80 miljardia, niin ketä silloin todellisuudessa rahoitetaan? Kreikkaa vai järjettömiä päätöksiä tehneitä pankkeja?
Kreikan tapauksesta tarvittaisiin kunnon selvitys ennen lainapäätöksiä. Sitä ei kuitenkaan ole luvassa. Poliitikot saavat toimia sumussa, sillä markkinat – nuo todelliset päättäjät – eivät odota. Ne haluavat päätöksiä nopeasti.
Tällä vauhtisokeudella on tehty paljon pahaa ja tullaan näemmä tekemään jatkossakin.