Kansanedustajat ratkaisevat, rakennetaanko Suomeen lisää ydinvoimaloita. Nyt on olemassa vasta hallituksen erimielinen periaatepäätös, jonka pohjalta seuraa varsinainen lupapyyntö eduskunnalta kunkin ydinvoimalan osalta erikseen.
Keskustelu uusien ydinvoimaloiden tarpeesta on tällä kertaa ollut aika maltillista ja jossakin mielessä vaisuakin. Valtajulkisuus ei ole juuri antanut tilaa lisärakentamisen vastustajille, vaikka kansan enemmistö myös tuoreimman Taloustutkimuksen keväällä tekemän mielipidemittauksen mukaan vastustaa uusia atomivoimaloita.
Hallituksen esitys kahden uuden ydinmyllyn rakentamista perustuu ennen muuta metsä- ja teknologiateollisuuden voimakkaaseen lobbaukseen sähkön kulutuksesta. Sähkön kulutustarpeesta on tosin esitetty vähintään kahdenlaisia arvioita. Ehkä jo tässä vaiheessa Suomesta suunnitellaan ydinsähkön myyjävaltiota?
Lupaprosessi eduskunnassa ei ole läpihuutojuttu.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on varsin tyytyväinen ratkaisuun, vaikka valitteleekin sitä, että kolmas anomus ei mennyt läpi. Sähkön ”saatavuus kilpailukykyisesti” on EK:n mukaan perusedellytys kaikelle hyvälle kuten ”investoinneille, talouskasvulle, työllisyydelle ja hyvinvoinnille”.
Jos hallituksen tahto toteutuu, niin Suomesta tulee maailman suurin ydinjätteen tuottaja henkeä kohden. Erikoista on sekin, että hallituksen seulan läpäisseellä Fennovoimalla ei ole harmainta aavistusta siitä, miten se aikoo hoitaa oman ydinjäteongelmansa.
Vaikka hallitus on markkinoinut – jopa ylisanoin – uusiutuvan energian pakettiaan, niin kahden uuden ydinvoimalan rakentaminen sitoo Suomen vanhentuneeseen teknologiaan. Se innostaa sähkön tuhlailevaan käyttöön ja samalla jarruttaa uusiutuvan energian tuotannon ja siihen liittyvän uuden älykkään teknologian kehittelytyötä.
Eduskunnan onkin tarkoin arvioitava, mikä on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevää energiapolitiikkaa. Lupaprosessi ei ole läpihuutojuttu.
Ratkaisut riippuvat pitkälti siitä, miten kokoomus ja keskusta pitävät rivinsä suorina. Päätös on hankala ennen muuta keskustalle, jonka nuorisojärjestö ja puheenjohtajaehdokas Timo Kaunisto ehtivät jo tuomita hallituksen periaatepäätöksen vastuuttomana. Keskustanuorten mielestä se asettaa puolueen energiapoliittisen uskottavuuden naurunalaiseksi.
Ympäristö- ja eri poliittiset nuorisojärjestöt korostavat puolestaan, että ratkaisua ei ole vielä tehty ja ne aikovat tiivistää kampanjointiaan lisäydinvoiman rakentamista vastaan.