Suomi lähtee kevään euroviisukisoihin kappaleella ”Työlki elää, mut kaupal rikastuu”. Kuunkuiskaajien viisun kertosäkeen alkuun voi muun muassa monen kaupan alan työntekijän mielestä suhtautua suuresti epäillen, mutta jälkimmäinen osa on kyllä totisinta totta.
Kaupat ovat harvoin olleet lakon takia Suomessa kiinni. Nyt Palvelualojen ammattiliiton PAMin vuorokauden lakon uskottaan sulkevan suurimman osan Suomen kaupoista. Lakonmurtajiakin valitettavasti löytyy. Tunnetuin rikkurityövoimaan turvautuva on Stockmann, joka aikoo jatkaa Hulluja päiviään laillisesta lakosta huolimatta.
Lakon piirissä ovat siis kaikki työt ihan riippumatta siitä, onko työntekijä järjestäytynyt vai ei. Rikkurityövoimaa käyttävä yritys ottaakin suuren riskin, sillä uhittelu lailliseen lakkoon menneitä kohtaan saattaa kostautua ajan myötä muun muassa työilmapiirin huonontumisesta ja työmotivaation laskuna. Se taas vaikuttaa tulokseen.
Suuret kauppa-yritykset kuten Stockmann sekä Kesko ja S-ryhmä ylpeilevät kasvavilla voittoprosentillaan.
Viime vuosina kaupan työ on voimakkaasti muuttanut luonnettaan. Pätkä-, silppu- ja osa-aikatyöt ovat lisääntyneet. Entistä useammalla työntekijällä on suuria vaikeuksia elää työstään saamalla palkalla. Kauppa-alan työnantajien mitätön palkkatarjous olisikin esimerkiksi osa-aikatyöntekijöille tuonut kouraan vain muutaman euron kuukaudessa. Kaupan alalla keskeisin kiista koskeekin rahaa eli palkankorotusten suuruutta.
Samaan aikaan varsinkin suuret kauppayritykset, kuten juuri Stockmann sekä Kesko ja S-ryhmä ylpeilevät kasvavilla voittoprosentillaan. Pelkästään näiden kolmen yritysryhmän yhteenlasketut voitot olivat viime vuonna noin 46 miljoonaa euroa kuukaudessa. Kaupan työnantajien 0,6 prosentin palkankorotustarjous puolestaan olisi merkinnyt koko kaupan alalle (mukana kaikki yli 20 000 yritystä) kuukaudessa alle kahta miljoonaa euroa.
Jos työntekijöille ollaan valmiit maksamaan vain ropoja, niin ihan varmasti silloin kaupalla rikastuu. Naisvaltaisella matalapalkka-alalla ristiriita vielä korostuu entisestään.
Päivän lakolla on omat vaikutuksensa asiakkaisiin. Sen vuoksi ei kuitenkaan ole mitään syytä ryhtyä hamstraamaan esimerkiksi ruokaa. Suurin osa kuluttajista ymmärtää, että kaupan väki oikeutettua taistelua palkoistaan.
On syytä jälleen kerran myös muistuttaa, ennen kuin ryhdytään kaupan väkeä syyllistämään, että tässäkin palkkariidassa on kaksi osapuolta. Tämäkin lakko olisi vältetty, jos työnantajapuolella olisi ollut hiukkasen enemmän valmiutta vastaantuloon.