Pääministeri Matti Vanhasen muisti viime eduskuntavaaleihin liittyvästä vaalirahoituksesta alkaa palailla vasta nyt, kun poliisin keräämää esitutkintamateriaalia on tullut muun muassa Helsingin Sanomien kautta julki.
Todellinen syy siihen, miksi Vanhanen ilmoitti juuri ennen viime joulua, ettei hän halua enää jatkaa keskustan puheenjohtajana eikä pääministerinäkään, alkaa mitä ilmeisemmin samalla paljastua.
Keskustajohtaja ainakin aavisti, vaikkei olekaan halunnut julkisuudessa vanhoja muistella, mitä poliisitutkimukset julkitullessaan paljastavat. Nyt voi tosin kysyä, onko noin huonomuistinen poliittinen päättäjä jopa riski koko maalle.
Niin Vanhasen kuin kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiuran ympärillä on pyörinyt sama Kehittyvien Maakuntien Suomen (KMS) liikemiesporukka rahoineen. Tämänhetkisten tietojen valossa pääministerin asema on muodostumassa aika vaikeaksi. Uskottavuuden rippeetkin ovat haihtumassa tomuna tuuleen, sillä Vanhanen on ilmeisesti ollut jotakin muutakin kuin vain tahdoton kuuntelija.
Toivottavasti Vanhasen muisti palaa kokonaan ja sopasta saadaan vihdoin perinpohjainen selvitys, sillä tässä uskottavuuskriisissä uhriksi on joutumassa koko poliittinen järjestelmä.
Pääministerin itsensä pitäisi nyt ryhdistäytyä ja antaa eduskunnalle ilmoituksena täydellinen, kaikki yksityiskohdat sisältävä selostus tapahtumien kulusta. Sen pääministeri puolueineen on nyt velkaa kaikille äänestäjille.