Maaraporttinsa keskiviikkona esitellyt kehittyneiden teollisuusmaiden järjestö OECD ennustaa Suomen taloudelle synkkää tulevaisuutta. Järjestö on eri linjoilla kuin suomalaiset talouden alan tutkimuslaitokset.
OECD arvioi Suomen kansantuotteen kasvavan tänä vuonna vain puoli prosenttia, kun esimerkiksi sekä Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) että Pellervon taloustutkimus esittelevät selvästi korkeampia kasvulukuja. PT ennakoi torstaina Suomen kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna kolme prosenttia.
Epäselväksi jäi keskiviikkona useille talousalan asiantuntijoillekin, mihin OECD perustaa synkät näkemyksensä. OECD ei tosin ole aiemminkaan osunut kohdallaan. Se arvioi pieleen Suomen toipumisen 1990-luvun lamasta.
Tutkimuslaitokset tekevät työtään omista lähtökohdistaan, joten erilaiset johtopäätökset eivät sinänsä ole kummallisia. Olennaista onkin se, mitä laitoksia päätösten tekijät – ja viime kädessä tietysti hallitus – uskovat. Jos päätöksenteko perustuu virheellisiin olettamuksiin, niin silloin väärien päätösten mahdollisuuskin lisääntyy.
OECD pitää julkisen talouden kestävyysvajetta ikääntymiskulujen noustessa pääongelmana. Siksi sen mukaan Suomessa olisi vähitellen ryhdyttävä tarjoilemaan kansalaisille erityistä matokuuria, joka pitää sisällään niin työurien pidentämistä, kulujen hillintää sekä kulutus- ja kiinteistöverojen korotuksia.
OECD:n matokuuri on kuin suoraan työnantajien järjestöiltä kopioitu, jota myös hallitus kokoomuslaisen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen johdolla on yrittänyt jo pitkään tuputtaa: eläkeikä pitäisi nostaa 65 vuoteen, poistaa eläkeputki kokonaan ja kiristää työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä ja ennen muuta pienituloisempien työttömyyskorvauksia pitäisi alentaa.
SAK:n ekonomistit ovat löytäneet jo OECD:n raportin perusolettamuksissakin niin paljon virheitä, että parasta olisi kätkeä se arkistohyllyille pölyttymään.