Viestintäministeri Suvi Lindén onnistui ajamaan Yleisradion rahoituksen uudistamisen viime viikolla täydelliseen kaaokseen. Ministerillä oli käytettävissään Mika Lintilän parlamentaarisen työryhmän yksimielinen esitys mediamaksuineen, mutta hän ei saanut vuodessa lakiesitystä aikaan.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat yrittivät löytää ratkaisua asiaan, mutta heittivät tiistaina hanskat tiskiin. Asiaan palataan ensi vuonna. Ryhmänjohtajat lupasivat turvata Ylen rahoituksen nykyisessä laajuudessaan tänä vuonna, mutta jatkossa kansallisen yleisradioyhtiön rahoitus lepää tyhjän päällä.
Ministeri Lindén jatkoi tiistaina valitsemallaan linjattomuuden linjalla. Rahoitusneuvottelun jälkeen hänen viestinsä oli, että jonkinlainen veroluonteinen maksu on tulossa ja hallintoon jonkilainen ulkopuolinen arvioitsija. Siinä yleläisille ”jonkinlaiset” eväät jatkaa työtään.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on esittänyt kestävän ja oikeudenmukaisen tavan järjestää Ylen rahoitus rahastolla, jonka varat kerätään pysyvällä osuudella verotuloista. Malli on selkeä, kestävä ja takaa riippumattomuuden suorasta budjettirahoituksesta. Sen ainoa vika lienee, että esittäjä on väärästä puolueesta.
Kantona kaskessa on myös kokoomuksen vaatima Ylen ulkopuolinen valvoja. Yleä valvotaan jo nyt monelta taholta. Kokoomus onkin tässä asiassa yksityisten mediayhtiöiden, ei yhteisen Ylen asialla.