Korkein oikeus on ratkaissut vihdoin viimein Fujitsu Siemensin Espoon Kilon tietokonetehtaan lakkauttamisriidan. Kymmenen vuotta kestänyt käräjöinti päättyi työntekijöiden loistavaan voittoon. Korkein oikeus tuomitsi työnantajan maksamaan kuuden kuukauden palkkaa vastaavat korvaukset yt-lain neuvotteluvelvollisuuden rikkomisesta oikeutta käyneille työntekijöille.
Ratkaisu ei ole voitto yksin työntekijöille, vaan se osoitti samalla jälleen kerran myös järjestäytyneen ammattiyhdistysliikkeen voiman.
Aluksi myös osa järjestäytymättömiä työntekijöitä ajoi omia korvauskanteitaan, mutta he luopuivat prosessista hovioikeuden kielteisen päätöksen jälkeen pääosin siksi, että jatkotoimet olisivat tulleet heille liian kalliiksi. Nyt he jäävät hyvin todennäköisesti kokonaan ilman mitään korvauksia.
Korkeimman oikeuden ratkaisulla on suuri periaatteellinen merkitys, sillä Kilon tehtaan emoyhtiö Fujitsu Technology Solutions joutuu maksamaan yhteensä lähes 2,5 miljoonaa euron korvaukset yt-lain soveltamiseen liittyvistä rikkomuksistaan.
Suomen yhteistoimintalaissa puhutaan vain suoraan työnantajana toimivan yrityksen velvollisuuksista. Korkeimman oikeuden ratkaisun perustana on EU:n joukkovähentämisiä koskeva direktiivi. Oikeuden päätöksen mukaan sen tuoma neuvotteluvelvollisuus koskee myös emoyhtiön strategisia ratkaisuja.