Vancouverin jälkeen Suomella on yhteensä 455 olympiamitalia. Kultaa talvikisoista ei ole kuitenkaan tullut kahdeksaan vuoteen. Pekingissä kultaa ampunut Satu-Mäkelä Nummela on ainoa suomalainen hallitseva olympiavoittaja.
Suomalaisen huippu-urheilun loiston päivät ovat kaukana menneisyydessä. Takavuosikymmenten kolmoisvoitoista lienee turha haaveillakaan enää, mutta jotain mystistä suomalaisten urheilijoiden alisuorittamisessa silti on. Suoralta kädeltä on turha olla erottamassa urheilujohtajia ja valmentajia. Hedelmällisempää on pestä Vancouverin pyykki kunnolla analysoiden puhtaaksi.
Erityisesti suurennuslasin alle on syytä ottaa maastohiihto. Viime talven loistosuoritusten jälkeinen romahdus on häkellyttävä. Miten on mahdollista, että kokeneet maajoukkuehiihtäjät ovat kadottaneet totaalisesti suorituskykynsä uransa huippuhetken lähestyessä? Miksi urheilu on suomalaisille niin usein murheilua?
Vancouverissa jätettiin roppakaupalla jäähyväisiä suomalaisille menestystarinoille. Jääkiekossa vuonna 1994 läpimurron tehnyt kultainen sukupolvi ei ollut enää ratkaisijan roolissa ja moni laittaa kauden päätteeksi luistimet naulaan. Nyt tuli pronssia, mutta edessä voi olla pitkä kuiva kausi. Uusi teemuselänteitä ja sakukoivuja suomalainen jääkiekko ei ole tuottanut vuosiin. Jälkikasvu uupuu.