Turkistarhoilta kuvatut ja tv:ssäkin esitetyt videot olivat surullista katsottavaa. Videot kertovat julmasta eläinrääkkäyksestä.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun turkistarhaus joutuu silmätikuksi. Viime viikon lopulla niin vihreiden kuin Vasemmistoliitonkin puheenjohtajat ehtivät vaatia turkistarhauksen lopettamista Suomessa suunnitelmallisesti tietyn siirtymäkauden jälkeen.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaati sunnuntaina myös maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) eroa. Samalle kannalle ovat asettuneet tietyt eläinsuojelujärjestöt.
Lapintie huomautti Anttilan olleen eturivissä kehumassa kotimaista maataloutta poikkeuksellisen luotettavaksi ja puhtaaksi. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen, mistä hänen mukaansa kertovat julkisuuteen tulleet tiedot sikojen, hevosten ja turkiseläinten kurjista olosuhteista.
Kun kuva puhtaasta tuotannosta on valheellinen, niin Lapintien mielestä Anttilan pitäisi erota tai hänet pitäisi vaihtaa mahdollisessa ministereiden kierrätyksessä.
Hallitus ei haukuista tai julmasta todistusmateriaalista kuitenkaan hätkähdä. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) antaa kaiken tukensa Anttilalle ja menee blogissaan paikallisten ja alueellisten eläinsuojeluviranomaisten selän taakse. Näiden valvovien viranomaisten on hänen mielestään puututtava epäkohtiin.
Ei yksittäinen ministeri tietenkään pysty kaikkea seuraamaan, mutta hän on joka tapauksessa vastuussa siitä, että valvonta toimii. Aika monessa maassa näin monien eläinrääkkäyksen ”yksittäistapausten” takia valvonnasta vastaava ministeri olisi jo eronnut.
Hallitus joutuu kiristämään valvontaotettaan. Maatalousministerin ohella myös turkistarhauksen maine on mennyt, vaikka se onkin laillinen elinkeino.