Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat herättivät voimakkaan keskustelun aselain uusimisesta. Juuri mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Nyt Kauhajoen koulusurmia tutkinut lautakunta esittää kovia keinoja käyttöön. Eniten huomiota kerää se lautakunnan ehdotus, jonka mukaan järeät eli puoliautomaattiset käsiaseet on kiellettävä ja kerättävä maksua vastaan pois kantajiltaan.
Lautakunta perustelee ehdotustaan sillä, että käsiaseiden pois kerääminen voisi estää vastaavat tapahtumat. Kauhajoen ja Jokelan koulusurmathan tehtiin puoliautomaattiaseella.
Ehdotus sai heti ampumaurheilun harrastajat takajaloilleen. Suomessa on noin 200 000 itselataavaa käsiasetta. Käytetäänkö niitä kaikkia todellakin aktiivisesti urheiluammunnassa? Puoliautomaattiase ei liene vaarallinen vastuullisen urheiluampujan käsissä, mutta ennakolta ei sitäkään toki voi ihan varmasti tietää.
Jonkun asetyypin kieltäminen ei sinänsä ratkaise perusongelmaa, vaikkakin kiellolla voikin olla ennalta ehkäisevää vaikutusta. Poliisikin myöntää, että laittomia aseita on halukkaille saatavilla eivätkä kiellot tilannetta tältä osin miksikään muuta. Edes kaikkien aseiden täyskiellolla ei pystytä estämään väkivallan tekoja suunnittelevien toimintaa.
Järeiden käsiaseiden kielto ja lupaehtojen tiukentaminen ovat kuitenkin selkeitä askelia oikeaan suuntaan. Mitä vähemmän käsiaseita on liikkeellä sen parempi. Kielto ei koskisi metsästysaseita.
Tiukasta linjasta Suomi voisi ottaa oppia vaikkapa Britanniasta, jossa aselupia myönnetään vain terveille ja todistetusti aktiivisille kilpa-ampujille sekä metsästäjille.
Kannattaa myös pitää mielessä sekin tosiasia, että aselain tiukentaminen ja vastaavat tekniset toimet ovat vain oireiden hoitoa. Esimerkiksi syrjäytyminen ja nuorten pahoinvointi ei parane laastareilla.