Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tehtävänä on edistää yhteiskunnan hyvinvointia eduskunnan valvonnassa. Asiakirjoihin on kirjoitettu, että Sitran toimintaa ohjaa visio menestyvästä ja hyvinvoivasta Suomesta. Itseään Sitra mainostaa niin, että se ”ennakoi tulevaa ja tarjoaa tuoreita näkemyksiä” ja on ”aloitteiden tekijä ja muutoksen käynnistäjä”.
Vaikka Sitra määritteleekin itselleen varsin itsenäisen roolin muutoksen käynnistäjänä, niin ei se kuitenkaan ole valtio valtiossa. Viimeaikaiset tiedot eri puolilta Suomea, muun muassa kuntasektorilla, kertovat Sitran kuitenkin ryhtyneen linjavetäjäksi arveluttavalla tavalla.
Voidaankin kysyä, toteuttaako Sitra nyt eduskunnan tahtoa viisivuotisessa kuntaohjelmassaan ja kuuluuko siinä lainkaan kuntalaisen ääni? Tilanne on muuttunut vallan nurinkuriseksi muun muassa Jämsässä, mistä kerrotaan enemmän tämän lehden sivulla neljä.
Laissa ei anneta Sitralla lupaa ryhtyä murentamaan julkista terveydenhuoltoa.
Onko Sitran tehtävä todellakin – jopa bulvaaneja hyväksi käyttäen – ajaa kuntapalvelujen yksityistämistä ja ulkoistamista ja olla tässä jopa osapuolena?
Vaikka Sitra korostaa riippumattomuuttaan, niin laissa ei anneta Sitralle lupaa ryhtyä murentamaan esimerkiksi julkista terveydenhuoltoa.
Sekin on outoa, jos Sitran kuntaohjelman neuvottelukunnan jäsenillä ole tietoa tällaisista uusista linjauksista.
Kaiken toiminnan taustalla pitäisi olla kuntalaisten etu eikä pyrkimys edistää esimerkiksi yksityisen terveysbisneksen tavoitteita.
Kuntapalvelujen tuottamisessa monin paikoin on ongelmia. Yksityiset palvelut voivatkin täydentää kuntapalveluja. Kapeikkojen paikkaamisessa voi olla järkevääkin käyttää joustavasti erilaisia toimijoita, mutta peruspalvelujen siirtäminen pois kuntalaisten kontrollista yksityisten yritysten hoidettavaksi tuskin edistää kuntalaisten etua eikä pitkällä aikavälillä tule edullisemmaksi. Valitettavia esimerkkejä alkaa olla – muun muassa vanhusten palveluissa – siitä, miten ulkoistaminen on päinvastoin huonontanut palveluja ja johtanut yhä pahenevaan kierteeseen.
Sitra onkin nyt vastauksen velkaa. Missä on tehty sellaiset linjaukset, joiden mukaan muun muassa Jämsässä nyt toimitaan?