Teolliset työpaikat karkaavat Suomesta. Tämä vuosi alkaa todella synkissä merkeissä monilla paikkakunnilla. Tämän viikon tiistai jää historiaan yhtenä mustimmista päivistä. Paperijätti UPM ja telakkayhtiö STX ilmoittivat tiistaina lopettavansa lähes 1 300 työpaikkaa. Päätösten seurannaisvaikutukset muun muassa erilaisissa alihankinta- ja kuljetusketjuissa vielä vähintäänkin tuplaavat työpaikkojen menetykset.
Teollisuuden pudotuspeli on Suomessa nyt niin rajua, että on aihetta olla enemmän kuin huolissaan. Miten Suomi tästä oikeasti selviytyy? Irtisanomisaalto heijastuu väistämättä myös yleiseen ilmapiiriin. Mollivoittoinen mieliala vaikuttaa niidenkin käyttäytymiseen, jotka saavat pitää työpaikkansa.
Viime viikot ovat jälleen kerran osoittaneet myös sen, että yhteistoimintalaki ei valitettavasti toimi. Varsinkin UPM:ssä käydyt yt-neuvottelut olivat vain muodollisia. Yritys ei tosissaan enää hakenut vaihtoehtoja, vaan se oli jo aikaa sitten päättänyt laitostensa sulkemisesta. Kun irtisanominen on yrityksille halpaa, niin silloin muita vaihtoehtoja ei haluta edes miettiä.
Turun telakka antaa potkut 430 työntekijälle ja toimihenkilölle. Lisäksi ilmeisesti miltei kaikkia telakkalaisia uhkaa lomautus tai osa-aikaistaminen. Telakan tilauskirjat ovat tyhjät eikä toivoa paremmasta ainakaan ihan heti ole nähtävissä. Työntekijöiden mielestä vääriä ratkaisuja tehnyt telakka on itsekin osin syypää tilanteeseen.
Suhdanteet ovat nyt sellaiset, että kovin suuria toiveita nyt menetettävien työpaikkojen palautumisesta ei voi elätellä.
Jos, kuten näyttää, teolliset työpaikat karkaavat lopullisesti, niin niiden tilalle on pystyttävä luomaan uusia korvaavia työpaikkoja. Kyse on valtavasta haasteesta koko yhteiskunnalle. Ilman valtion apua se ei ainakaan kriisipaikkakunnilla onnistu.